Ottone in villa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ottone in villa
Alkuperäinen nimi Ottone in villa
Määritelmä opera in tre atti
Säveltäjä Antonio Vivaldi
Libretto Domenico Lalli
Tyylilaji barokkiooppera
Kieli italia
Kantaesitys toukokuussa 1713
Vicenza
aikajana Vivaldin oopperoista
-
-
Ottone in villa
1713
Ottone in Italia
1713

Ottone in villa on Antonio Vivaldin ensimmäinen ooppera, jonka libretto on napolilaisen Domenico Lallin käsialaa. Se sai ensiesityksensä Vicenzan Teatro di Piazzassa 17. toukokuuta 1713. 35-vuotias Vivaldi oli juuri saanut julkaistuksi ensimmäisen sarjan konserttoja (L'Estro armonico, Op. 3) ja nimitetty Venetsian Ospedale della Pietàn kuoronjohtajaksi.

Oopperan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lallin, jonka kanssa Vivaldi tulisi työskentelemään useasti myöhemminkin, libretto ei ole täysin hänen omansa vaan se perustuu Francesco Maria Picciolin Messalinaan, jonka sovitti musiikkiin Carlo Pallavicino vuonna 1680. Lallin muutokset tähän tekstiin heijastelevat muutoksia oopperan maailmassa ja yleisön maussa: Hän yksinkertaisti monimutkaisia juonikuvioita, vähensi henkilöiden määrän kahdeksasta viiteen ja aarioita 65:stä 28:aan. Ensi-illan kokoonpano oli Maria Giusti (Cleonilla), Diana Vico (Ottone), Bartolomeo Bartoli (Caio Silio), Gaetano Mozi (Decio) ja Margherita Faccioli (Tullia). Vivaldi soitti itse joskus sooloviulua näytöksissä.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmiosaisella sinfonialla käyntiin lähtevä Ottone in villa on pienimuotoinen teos: Kuoroa ei tarvita lainkaan ja laulajiakin vain viisi. Myös orkesteriksi riittää pienehkö eikä lavastukseltakaan vaadita ihmeitä. Kuten 1700-luvun alun italialaisessa oopperassa usein, Ottone in villakin koostuu vuorottelevista resitatiiveista ja sooloaarioista, joissa hahmot pääsevät esittämään tuntemuksensa ja mielipiteensä edeltävän puhelauluosuuden tapahtumista. Muita piirteitä oopperassa ovat temponvaihtelut sekä bassokuvion puuttuminen vokaaliosuuksista.

Tapahtumapaikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman keisari Othon (italiaksi Ottone) ylellinen huvila maaseudulla puutarhoineen, suihkulähteineen ja pienine lampineen.

Henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ottone, Rooman keisari
  • Cleonilla, jota Ottone rakastaa
  • Caio Silio, Cleonillaan rakastunut komea nuorukainen
  • Decio, Ottonen luottomies
  • Tullia, (Cleonillan takia hänet jättäneeseen) Caioon rakastunut ulkomainen nainen joka on naamioituneena Ostilioksi, Cleonillan apuriksi, jota Cleonilla taasen rakastaa

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen näytös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottone on huumaantunut kauniista Cleonillasta, joka oopperan alussa kerää kukkia puutarhassa. Cleonilla paljastaa, ettei hän keisarin kiinnostuksesta huolimatta vastustaa komeita nuorukaisia, hyppien kukasta kukkaan. Caion astellessa kuvaan Cleonilla vakuuttaa hänelle rakkauttaan, vaikka sivulauseessa kommentoi Ostilion (hänen ex-rakastajansa) olevan sittenkin vielä viehättävämpi. Ottone saapuu, sydän raskaana valtakunnan asioista. Cleonilla kiusaa Ottonea, kertoen rakkauden olevan mahdotonta koska hän viettää niin vähän aikaa Cleonillan kanssa. Ottone pyytää keisarin hyväuskoisuutta ihmettelevää Caioa parantamaan hänet mustasukkaisuudestaan. Caion entinen kihlattu Tullia/Ostilio saapuu ja kysyy häneltä, muistaako Caio edelleen pettämäänsä Tulliaa. Mies huomaa Tullian ja Ostilion samankaltaisuuden, muttei silti arvaa totuuttaa ja vastaa hänen uuden rakkautensa Cleonillaan vieneen Tullian järjen, kyseenalaistaen seuraavassa aariassaan Chi seguir vuola la costanza uskollisuuden hyveet. Ostilion ajatukset kääntyvät koston tielle.

Paviljongissa Cleonilla nousee kylvystä, jutellen Ottonelle. Decio, Ottonen uskollinen neuvonantaja, keskeyttää heidät ja tiedottaa Rooman olevan tyytymätön keisarin poissaoloon. Ottone ei ole milläänsäkään mutta hänen lähdettyään Cleonilla kysyy Deciolta, mitä keisarista Roomassa ajatellaan. Aariassaan Il tuo pensiero è lusinghiero Decio vastaa, ettei keisarin Cleonillalle osoittama rakkaus voi hyvittää hänen kunniattomuuttaan. Decion lähtiessä 'Ostilio' saapuu ja Cleonilla välittömästi vakuuttaa hänelle rakkauttaan. Ostilio ymmärtää pystyvänsä käyttämään tilannetta hyväkseek kostaakseen Caiolle ja rohkaisee Cleonillaa vannomaan hänelle rakkausvalan. Tämän kuuleva Caio kauhistuu ja vannoo näytöksen päättävässä aariassaan Gelosia (kts. ääninäyte (.rm)) paljastavansa Ostilion petturuuden keisarille.

Toinen näytös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viehättävässä puutarhassa Decio varoittaa keisaria Cleonillasta, josta voi tulla hänen tuhonsa sillä Roomassa tiedetään hänen lukuisat suhteensa. Tyrmistynyt Ottone, tyypillisessä 1700-luvun vertauskuvia hakevassa aariassaan Come l'onda, vertaa tunteitaan myrskyävään mereen. Decio paljastaa yksinpuhelussaan jättäneensä tarkoituksella kertomatta Ottonelle että Caio on hänen kilpailijansa. Caio astelee kuvaan, mutta Decio ei kerro hänelle miksi keisari oli hetki sitten näyttänyt niin surulliselta. Caio, joka luulee olevansa yksin, pohtii keisarin surua, mutta hänet kuulee Tullia joka vastaa Caiolle kaikua jäljitellen. Kaiku, joka väittää olevansa tyytymätön henki, piinaa Caioa jonka . 'Ostilio' paljastaa henkilöllisyytensä ja laulaa sydämensä 'kahdesta tyrannista', suuttumuksesta ja rakkaudesta (Due tiranni ho nel mio cor).

Seuraavaksi mökissään Cleonilla ihailee itseään peilistä Caion astuessa sisään. Hän vakuuttaa Cleonillalle rakkauttaan, muttei saa vastakaikua. Caio ojentaa hänelle rakkauskirjeen, mutta Ottone saapuu ja nappaa kirjeen itselleen. Keisari lukee kirjeen ja päättelee Caion olevan hänen kilpakosijansa, mutta Cleonilla vakuuttaa että Caio antoi kirjeen hänelle vain jotta hän välittäisi sen oikealle vastaanottajalle, Tullialle, joka on ollut Caiolle uskoton. Hyväuskoinen keisari uskoo taas ja Cleonilla vie jujutustaan vielä pidemmälle kirjoittamalla oman kirjeen, jonka hän pyytää Ottonea välittämään Tullialle. Decio saapuu, mukanaan uutisia Roomassa tapahtuvasta juonittelusta, mutta keisari ei edelleenkään halua kuulla sanaakaan Cleonillaa vastaan. Aariassa Povera fedeltà Cleonilla näyttelee loukkaantunutta keisarille, johon sanat uppoavat täydestä. Keisari kutsuu Caioa, joka hetkeksi luulee pelinsä olevan pelatun, mutta sitten ymmärtää keisarin olevan harmistunut siksi, että Caio uskoutui hänen sijastaan Cleonillalle, ei siksi, että hänelle olisi valjennut Caion ja Cleonillan suhde. Yksin jätetty Caio ihastelee Cleonillan viekkautta. Näytöksen viimeisessä kohtauksessa suunniltaan oleva Ostilio rukoilee Rakkautta tulemaan avukseen.

Kolmas näytös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtien peittämällä polulla Decio päättää vielä kerran koettaa taivutella keisaria kuuntelemaan vaarasta, joka häntä Roomasta käsin uhkaa mutta Ottone vastaa aariassan vähät välittävänsä valtaistuimesta kunhan hän löytää onnen rakkaudesta. Decio ennustaa keisarille nopeaa loppua koska rakkauden tuntemukset hallitsijassa ovat heikkouden merkki, mutta hänet keskeyttävät saapuvat Cleonilla ja Caio, jonka lähestymisyritykset eivät edelleenkään saa vastakaikua. Ostilion ilmestyessä paikalle Cleonilla puhuu hänelle rakkauden sanoja, samalla tyrmäten Caion lähentelyt. Caio teeskentelee ottavansa onkeensa ja lähtevänsä, mutta tosiasiassa piiloutuu lähistölle. Cleonilla jatkaa rakkaudentunnustuksiaan Ostiliolle joka rohkaisee häntä aariassaan, samalla kuitenkin kuiskaten itselleen Cleonillan tekevän virheen. He syleilevät toisiaan, mikä on liikaa Caiolle joka ryntää kohti 'Ostiliota' tikari kädessään. Cleonillan kiljaisu hälyttää paikalle Ottonen ja Decion. Caio kuvailee heille juuri todistamaansa näkymää ja tyrmistynyt keisari käskee häntä saattamaan teon loppuun ja tappamaan petturin. Ostilio tarjoutuu kuitenkin selvittämään tilannetta ja, valeasunsa riisuen, paljastaa itsensä Tulliaksi. Tullia vakuuttaa Cleonillan viattomuutta ja syyttää Caioa petturuudesta. Kaikki ovat ihmeissään. Keisari löytää sanat ensimmäisenä, julistaen toivovansa näkevän Caion ja Tullian menevän naimisiin sekä Cleonillan antavan hänelle anteeksi. Ooppera päättyy yleiseen ilakointiin lyhyessä kuorossa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ottone in villa, RV729 / Vivaldi, Antionio (säv.). Colchester : Chandos Records, p1998. Esittäjät: Susan Gritton (Cleonilla), Monica Groop (Ottone), Nancy Argenta (Caio Silio), Mark Padmore (Decio), Sophie Daneman (Tullia), Collegium Musicum 90, joht. Richard Hickox.