Organokromiyhdisteet
Organokromiyhdisteet ovat organometalliyhdisteitä, jotka sisältävät kromin ja hiilen välisen kovalenttisen sidoksen. Organokromiyhdisteitä käytetään reagensseina orgaanisen kemian synteeseissä. Monia niistä käytetään muun muassa polymerointikatalyytteinä[1].
Ominaisuudet ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Organokromiyhdisteissä kromin hapetusluku voi vaihdella -II:sta +VI:n. Tyypillisimpiä ovat 0 ja +III. Yksinkertaiset alkyylikromiyhdisteet ovat stabiileja lähinnä silloin kuin substituentit ovat steerisesti estyneitä, jolloin β-eliminaatio ei ole mahdollinen, tai kompleksina esimerkiksi litiumheksametyylikromaattina Li3[Cr(CH3)6(dioksaani)3. Tällaisia alkyyli- tai aryylikromiyhdisteitä valmistetaan joko transmetallaatiolla Grignard-reagenssien, organolitium- tai organosinkkiyhdisteiden ja kromi(III)suolan välisellä reaktiolla tai kromi(II)suolan ja alkyylihalidin välisellä reaktiolla.[2][3][4][5] Organokromiyhdisteet eivät ole yhtä emäksisiä ja nukleofiilisiä kuin vastaavat organolitium-, -magnesium- tai -sinkkiyhdisteet. Yhdisteet sietävät pieniä määriä vettä, mutta hydrolysoituvat hitaasti veden vaikutuksesta. Hydrolysoitumisreaktio ei ole yhtä nopea kuin monilla muilla orgametalliyhdisteillä johtuen kromille tyypillisesti koordinaatiokehässä tapahtuvien ligandienvaihtoreaktioiden hitaudesta.[5]
Tavanomaisia alkyylikromiyhdisteitä stabiilimpia ovat kromin karbonyylit esimerkiksi kromikarbonyyli ja π-sidoksia muodostavat ligandit kuten dieenit ja aromaattiset yhdisteet. Stabiileja ovat muun muassa metalloseeneihin kuuluva kromoseeni, jossa ligandina on kaksi syklopentadieeniä ja tämän kanssa isoelektrinen bis(bentseeni)kromi ja muut samankaltaiset aromaattiset organokromiyhdisteet.[2][3][4][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Olagoke Olabisi, Kolapo Adewale: Handbook of Thermoplastics, s. 4. CRC Press, 2015. ISBN 9781466577237. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.12.2015). (englanniksi)
- ↑ a b Billie J. Page & Gary W. Loar: Chromium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 29.12.2015
- ↑ a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1037–1039. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 751. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.12.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c Paul Knochel, Gary A. Molander: Comprehensive Organic Synthesis, s. 160. Newnes, 2014. ISBN 9780080977423. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 29.12.2015). (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Organokromiyhdisteet Wikimedia Commonsissa
