Nykroppa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nykroppan tehdas huippuaikoinaan 1950-luvulla.

Nykroppa on taajama Filipstadin kunnassa Ruotsin Värmlannin läänissä. Se sijaitsee 13 kilometriä kaakkoon keskustaajama Filipstadista. Vuoden 2020 väestönlaskennassa siellä oli 725 asukasta.

Nykroppa on vanha ruukkialue, jossa on käsitelty rautaa 1500-luvulta alkaen. Se toimi kruununruukkina vuoteen 1622, jolloin omistajaksi tuli muiden muassa Louis De Geer. Vuonna 1714 ainoaksi omistajaksi tuli Claes Linroth, joka yhdisti toiminnan läheisen Storforsin ruukin kanssa. Vuonna 1809 molemmat ruukit osti kreivi C. G. Lövenhielm, ja hänen kuoltuaan 1839 muodostettiin Storfors-yhtiö, josta tuli vuonna 1866 osakeyhtiö. Vuodesta 1909 yhtiön enemmistöomistajana oli Uddeholm-yhtiö, joka uudisti terästehdasta korvaamalla Bessemer-prosessin Siemens-Martin-prosessilla. Vuonna 1918 tehdasyhtiö sulautettiin Uddeholmiin, mutta tehdas jatkoi.

Nykroppan tehtaan huippuaikaa oli 1950-luku, mistä alkoi alamäki joka johti tehtaan sulkemiseen vuonna 1973. Tehtaassa työskenteli paljon suomalaisia, kuten muissakin Uddeholm-yhtiön Värmlannin tehtaissa[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leino, Jouko: Värmlannin suomalaisilla on jatkuvasti hyvä nimi. Helsingin Sanomat, 4.2.1963, s. 6. Näköislehti (maksullinen).
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Nykroppa