Mustalainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Suomen kielen romania tarkoittavaa sanaa. Rautatieteknistä termiä käsittelee artikkeli Mustalainen (rautatieliikenne).

Mustalainen on suomen kielen sana, jota on aikaisemmin käytetty Suomessa yleisenä nimityksenä romaneista, mutta nykyään sanaa pidetään usein halventavana.[1]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kannanotot sanan käytöstä

[muokkaa] Akateeminen yhteisö

Vuonna 1999 Kielitoimiston tutkija Taru Kolehmainen totesi, että hänen mielestään esimerkiksi neekeri- ja mustalainen-sanojen käytön vahtimisessa on menty jo naurettavuuksiin.[2] 2002 kantasuomalaisten keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa loukkaavampana ilmauksena Suomen romaneista pidettiin sanaa manne ja 90 % kyselyyn osallistuneista piti sitä yhtenä kaikken loukkaavimmista vähemmisöjen nimityksistä ”neekeri”- ja ”ryssä”-sanojen ohella.[3] 2006 julkaistussa Sisäministeriön alaisen Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Rasismin vastainen työ -työryhmän esityksessä esitettiin, että etnisten suhteiden neuvottelukunnan tiedotussuunnitelmassa tulisi korostaa rasismin vastaisia sisältöjä ja väärään tai kielteiseen tiedottamiseen sekä rasististen ilmaisujen käyttöön (esim. 'ryssä', 'neekeri', 'mustalainen') käyttöön tulee puuttua, etenkin viranomaistoiminnassa.[4]

[muokkaa] Oikeustapaus

Vuonna 2010 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi romania mustalaiseksi nimittäneen kunnianloukkauksesta. Hovioikeuden mukaan mustalaiseksi nimittely voi täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, jos nimitystä käytetään loukkaamistarkoituksessa.[5]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Neekeri-, nekru- ja musta huora -nimittelyistä sakkoja Verkkouutiset. 19.11.1999. Viitattu 29.1.2009.
  3. Pentti Raittila (toim.): ”Etniset vähemmistöt uutisissa”, Etnisyys ja rasismi journalismissa, s. 25-26. Sari Pietikäinen. Tampere: Tampere University Press, 2002. ISBN 951-44-5486-3. verkkoversio (pdf) (viitattu 4.5.2010).
  4. Rasismin vastainen työ -työryhmän esitys (PDF) 31.12.2006. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan ja alueellisten neuvottelukuntien rasismin vastainen työ. Viitattu 2.2.2009.
  5. Romania mustalaiseksi nimittänyt tuomittiin kunnianloukkauksesta 8.10.2010. Kaleva. Viitattu 10.10.2010.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wiktionary-logo-en.svg
Katso mustalainen Wikisanakirjasta, vapaasta sanakirjasta
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut