Muotipäivät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muotipäivät on jyväskyläläisen Fashion Unit Oy:n vuosittain tuottama kaksipäiväinen muotiin keskittyvä tapahtuma, jossa esitellään syysmuotia.

Tapahtumissa on mukana vaateliikkeitä, kauneudenhoitokeskuksia, tavarataloja, ravintoloita, kahviloita, parturi-kampaamoja, koruliikkeitä, kenkäliikkeitä sekä silmälasiliikkeitä. Tapahtumat tarjoavat kävijöille tarjouksia, muotinäytöksiä, asiantuntijaluentoja sekä teemaan liittyvää oheisohjelmaa.

Muotipäivät-konseptin mukaisesti tapahtumien keskipisteinä toimivat tapahtumakaupunkien ydinkeskustat. Tapahtumat huipentuvat perjantai-iltana Muodin yön päämuotinäytökseen. Kävijät voivat asioida mukana olevissa yrityksissä kello 23 saakka. Lauantaina nähdään vielä päivämuotinäytöksiä ja suoritetaan Muotipäivät-arvonta.

Muotipäivillä vierailee huippumalleja sekä muodin ja kauneuden asiantuntijoita. Tapahtumia juontavat julkisuuden henkilöt. Juontajina ovat toimineet muiden muassa Karita Tykkä, Niina Herala sekä Tea Khalifa.

Muotipävien teemat mukailevat maailman suuria muotikaupunkeja. Maailman Fashion Week -kaupungeista vuoronsa ovat saaneet esimerkiksi Pariisi ja New York sekä Milano (2009) ja Lontoo (2010).

Tapahtumapaikkakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyväskylän Muotipäiviä on järjestetty vuodesta 2006 alkaen syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Päätapahtumapaikkana toimii kävelykadun kompassi. Tampereella järjestettiin ensimmäiset Muotipäivät syyskuussa 2009. Tampereen Muotipäivien päätapahtumapaikkana toimii Keskustori. Tapahtumia on järjestetty myös Helsingissä, Kuopiossa ja Lahdessa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]