Moanmetsästys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Näytelty moanmetsästys vuodelta 1906–1907.

Moanmetsästys oli moalintujen elossaollessa tärkeä osa maorien elinkeinoa. Metsästys johti lopulta moalintujen sukupuuttoon muutaman sadan vuoden kuluttua siitä, kun maorit saapuivat Uuteen-Seelantiin 1200–1300-luvuilla[1]. Uudesta-Seelannista tunnetaan useita moalintujen metsästyspaikkoja ja metsästettyjen lintujen jäänteitä on löydetty runsaasti. Metsästyksen kannalta kaikkein tärkein moalaji oli noin 80-kiloinen Euryapteryx geranoides[2].

Metsästyspaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudesta-Seelannista on löydetty noin 300 asuinpaikkaa, joista on löydetty moanluita. 50 näistä paikoista on tutkittu. Useimmat näistä sijaitsevat Uuden-Seelannin Eteläsaarella ja siellä miltei poikkeuksetta Etelä-Alppien itäpuolelta. Alueen vuotuinen sademäärä on 300 mm ja kasvillisuus vaihtelee harvasta metsästä avoimeen heinikkoon. Löydettyjen metsästyspaikkojen joukossa on hyvin suuria paikkoja. Suurimpiin lukeutuvassa Waitaki Mouthissa moanpaistouuneja on löydetty noin 60 hehtaarin alalta. Rakaiassa on kaksi metsästyspaikkaa, joista toinen on 40 hehtaarin kokoinen. Paikoille kuljetettiin todennäköisesti tuhansia moanruhoja sisämaasta. Kuljetus tapahtui kaislaveneillä jokia pitkin.[2]

Metsästysmenetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinrich Harderin 1920-luvulla tekemä piirros moanmetsästyksestä. Piirroksessa metsästys tapahtuu todellisuuden vastaisesti jousilla.

Tarkkaa tietoa moalintujen metsästysmenetelmistä ei ole. Muinaisilta asuinpaikoilta ei ole löydetty aseita, jotka olisi voitu selvästi yhdistää moanmetsästykseen. Metsästysperinteetkään eivät ole säilyneet. Metsästyksessä käytettiin luultavasti apuna keihäitä ja koiria varsinaisen tappamisen tapahtuessa ansoilla. Ansojen etu oli niiden turvallisuus. Moa oli luultavasti lähietäisyydeltä vaarallinen metsästettävä sen vahvojen jalkojen takia.[2] Koirien avulla saatettiin myös ehkä paimentaa lintuja maorien metsästyspaikoille[3]. Teurastuksessa käytettyjä tarvetyökaluja on löydetty vanhoilta asuinpaikoilta runsaasti. Niiden lisäksi on löydetty silkriittiteriä, hiekkakivilohkareiden kappaleita ja liuskekiviveitsiä. Koska pysyviä rakennuksia ei juuri tehty, moaa metsästettiin luultavasti kausittain. Kausittainen metsästys keskittyi todennäköisesti kevääseen ja kesään, mikä on päätelty asuinpaikoilta löydetyistä munankuorista.[2] Moan luista valmistettiin muun muassa ongenkoukkuja ja erilaisia koruja[1]. Lisäksi sulkia käytettiin vaatteiden tekoon ja munia käytettiin niiden syömisen ohella veden varastointiin.[3]

Vaikutus moalintujen häviämiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti hyväksytyn teorian mukaan metsästys johti moalintujen kuolemiseen sukupuuttoon[3]. Moalintujen metsästyksen huippu ajoittui 1300-luvulle ja niiden määrä pieneni paljon hyvin nopeasti tämän huipun jälkeen. Moalintujen nopeaan häviämiseen metsästyksen seurauksena vaikutti muun muassa väestön liiallinen kasvu ja moan metsästämisen helppous. Metsästyksen ohella niiden häviämiseen vaikutti väestönkasvun aiheuttama elinympäristöjen häviäminen.[2] Moalinnut hävisivät luultavasti 100–200 vuoden sisällä siitä, kun maorit asuttivat Uuden-Seelannin[4]. Tuoreimmat moalintujen metsästyksestä jääneet jäänteet ovat 1550-luvulta[1]. Moalintujen mukana kuoli myös monia muita lentokyvyttömiä lintulajeja.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Göran Burenhult: Ihmisten suku 4 - Mayoista maoreihin. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18778-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Trevor H. Worthy: Moa and people Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e f Burenhult 1994, s. 163
  3. a b c Narena Olliver: Moa New Zealand Birds. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)
  4. Geoff Irwin ja Carl Walrond: Extinction and decline Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 22.1.2011. (englanniksi)