Merimiesauto
Merimiesautot olivat 1940-luvun lopulta 1960-luvun alkuun suosittu tapa tuoda Suomeen länsimaisia autoja ohi silloisen tuonti- ja valuuttasäännöstelyn. Merimiehet ja muut ulkomailla työskennelleet ja ulkomaan valuutassa palkkansa saaneet olivat oikeutettuja saamaan tuontilisenssejä tuodakseen Suomeen ulkomailta ostettuja autoja. Koska erityisiä rajoituksia tuonnille ei ollut, merimiesautoista ja niihin myönnetyistä tuontilisensseistä muodostui merkittävää liiketoimintaa sekä suomalaiselle laivaväelle että kauppoja järjestelleille ja rahoittaneille liikemiehille.[1]
Vuonna 1956 joka kolmas Suomessa myyty länsiauto oli tällä tavoin Suomeen tuotu merimiesauto. Suosituin malli oli laadukkaana mutta edullisena tunnettu Volkswagen Kupla, jota Suomessa muuten olisi saanut jonottaa jopa vuosia. Nopean toimituksen ansiosta vähän käytetystäkin merimiesautosta saatettiin maksaa jopa kaksinkertainen hinta uuteen verrattuna.[1]
Länsiautojen ”harmaatuonnissa” olivat mukana merimiesten lisäksi muun muassa Nesteen Naantalin öljynjalostamoa rakentaneet ulkomaalaiset sekä ulkomailla työskennelleet muusikot. Esimerkiksi Delta Rhythm Boysia Atlantin-valtamerilaivalla säestäneessä yhtyeessä soittaneet Ville ja Herbert Katz toivat Suomeen useita amerikkalaisautoja. Yksityisten ostajien ja ammattiautoilijoiden rinnalla merimiesautoista olivat kiinnostuneet tuolloin suosittuja tavara-arpajaisia järjestäneet järjestöt, jotka saivat niistä houkuttelevia pääpalkintoja ja siten arpajaisilleen suurempia tuottoja.[1]
V. J. Sukselaisen II hallitus yritti vuonna 1959 kiristää merimiesautotuonnin ehtoja, mutta Niilo Wällärin johtaman Merimiesunionin onnistui torjua valtaosan muutoksista uhkaamalla lakolla. Hallituksen vaatimuksesta laivaväen ammattijärjestöjen piti perustaa autotuontia varten ja siinä tapahtuvan keinottelun torjumiseksi oma yritys nimeltä Sea-Import. Ehtoja kuitenkin tiukennettiin niin, että auton sai tuoda enää vain kolmen vuoden välein.[1]
Merimiesautojen kauppa hiipui autotuonnin vapauduttua 1962.[1]