Marja-Liisa Kuosmanen
Wikipedia
Marja-Liisa Kuosmanen (s. 28. lokakuuta 1964 Nilsiä) on suomalainen iskelmälaulaja. Hän on syntynyt Nilsiässä, Lehtomäen kylässä kahdeksanlapsiseen pienviljelijäperheeseen. Laulaneensa hän sanoo aina ja lämmöllä muistelee kotitilan navetan ylisillä pienenä tyttönä laulettuja iskelmiä. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Nilsiän lukiosta vuonna 1983 hän opiskeli luokanopettajaksi Joensuussa, jossa Joensuun Musiikkiopistossa myös kokeili vuoden ajan klassista laulua. Se ei kuitenkaan tuntunut hänestä omalta alalta, vaikka ääniala antoi viitteitä korkeasta sopraanosta.
Palattuaan maailmalta kotiseudulleen hän on toiminut muutamia opetusvuosia lukuun ottamatta pääasiassa yrittäjänä ja on neljän kouluikäisen lapsen äiti. Hän on laulanut yli kymmenen vuotta KuKa-kvartetissa, joka on mm. voittanut Kerimäen kvartettilaulukilpailun sekä Oulun Tiernapoikakilpailun mestaruuden parodiallaan perinteisestä versiosta poiketen.
Kuosmasen opettajina ovat monena vuonna Nilsiän valtakunnallisella musiikkileirillä olleet Maija Hapuoja, Eija Ahvo sekä Susanna Haavisto. Hän opiskeli myös Kuopion konservatoriossa pop-jazz -laulua vuosina 1996-97. Hänen loistava saavutuksensa oli Kiuruveden Vihreät Niityt -iskelmätapahtuman kovatasoisen Toivo Kärki -laulukilpailun voitto kesällä 2003.
Vuonna 2004 Marja-Liisa julkaisi pitkäsoittoalbumin Kaikille rakkailleni. Tämä levy sisältää 11 Toivo Kärjen ennen julkaisematonta sävellystä.
14.6.2008 Marja-Liisa julkaisi toisen pitkäsoittonsa nimeltään Elämän maku. Se sisältää monipuolisen kirjon suomalaista iskelmämusiikkia vuosilta 1943-2008. Tekijöinä mm. Toivo Kärki, Jukka Kuoppamäki, Hannu Piispanen, Jorma Toiviainen ja Chrisse Johansson
[muokkaa] Diskografia
- Kaikille rakkailleni (2004)
- Elämän maku (2008)

