Maksim Prokopjev
Maksim Prokopjevitš Prokopjev (ven. Максим Прокопьевич Прокопьев; 29. tammikuuta 1884 – 30. kesäkuuta 1919) oli yksi ensimmäisistä udmurttilaisista runoilijoista, bolševikki ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Maksim Prokopjev syntyi talonpojan perheeseen nykyisen Tatarstanin Kukmorin piirin Nyrjan kylässä. Hän valmistui Kazanin vierasheimolaisten opettajaseminaarista ja työskenteli opettajana nykyisten Baškortostanin ja Permin aluepiirin udmurttikylissä. Vuonna 1914 hänet kutsuttiin armeijaan. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän liittyi bolševikkipuolueeseen. Lokakuun vallankumouksen jälkeen Prokopjev toimi Osan kihlakunnan neuvostossa ja johti vuosina 1918 ja 1919 Jelabugassa järjestettyjä yleisvenäläisiä udmurttien edustajakokouksia. Heinäkuussa 1918 hänet nimitettiin kansallisuusasiain kansankomissariaatin udmurttiosaston johtajaksi. Prokopjev lähti vapaaehtoisena Koltšakin joukkojen vastaiselle rintamalle ja menehtyi taistelussa Kungurin kaupungin lähellä.[1]
Prokopjev tunnetaan Kansainvälisen udmurtintajana. Hänen elinaikanaan ilmestyi vain yksi kotimurteella laadittu runokirja Makśimlen gožtemez (”Maksimin kirjoituksia”, 1918). Vuonna 1979 kirjailijan teokset julkaistiin udmurtin kirjakielelle muokattuna kokoelmana Kalyk šoryn (”Kansan parissa”).[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Pisateli Udmurtii: Biobibliografitšeski spravotšnik, s. 335–336. Iževsk: Udmurtija, 1989. ISBN 5-7659-0131-X.