Makolan kaivos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Makolan nikkelikaivos sijaitsee Nivalan Makolassa ja se oli toiminnassa 1941–1954. Kaivos tuotti nikkeliä ja kuparia.

Malminetsintää harrastanut pienviljelijä Kusti Ainasoja (1895–1950) löysi heinäkuussa 1936 Makolan läheltä serpentiinikiven josta hän lähetti malminäytteitä Geologiselle toimikunnalle. Näytteiden perusteella Makolan malmio löytyi seuraavana vuonna ja samalla löydettiin myös Hituran nikkelimalmio noin kolmen kilometrin päästä Makolasta.

Makolan kaivoksen rakennustyöt aloitettiin 1940 ja malmintuotanto alkoi seuraavana vuonna. Kaivos oli toiminnassa vuoteen 1954. Malmin louhinta alkoi avolouhoksesta, mutta jo 1941 aloitettiin 220 metriä syvän tuotantokuilun rakentaminen. Kaivoksen toiminta päättyi 1954, kun käyttökelpoiset malmivarat oli louhittu loppuun. Kaivoksesta tuotti toiminta-aikanaan yhteensä 44 064 tonnia nikkeli-kuparirikastetta.

Kaivoksen tuotantorakennukset purettiin toiminnan päätyttyä. Tuotantokuilu suljettiin betonikannella ja ympäröitiin metalliaidalla. Kaivoksen yhteydessä ollut avolouhos on nykyisin täyttynyt vedellä. Kaivoksen rikastushiekkavarasto on myös jäljellä ja sitä on käytetty rallicrossi- ja moottorikelkkaratana.

Kaivoskylän rakennukset myytiin Nivalan kunnalle ja siellä toimi jonkin aikaa ammatillinen kurssikeskus. Myöhemmin asuintalot myytiin yksityisille ja niistä muutama on vielä asuinkäytössä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]