Madeleine Stowe
Madeleine Stowe Mora (s. 18. elokuuta 1958) on yhdysvaltalainen näyttelijä.
Stowe syntyi Los Angelesissa brittiläiselle isälle ja costaricalaiselle äidille. Hän aloitti pianonsoiton 10-vuotiaana, mutta keskeytti opintonsa tällä alalla iäkkään opettajansa kuoltua. Hän siirtyi Etelä-Kalifornian yliopistoon ja esiintyi useiden vuosien ajan vain vähäisissä sivuosissa.
Stowe sai vuonna 1993 roolin Robert Altmanin elokuvasta Short Cuts – oikopolkuja. Vuonna 2002 hänellä oli televisiorooli klassikkoelokuvan Mahtavat Ambersonit uudelleenfilmatisoinnissa. Muita merkittäviä rooleja hänellä on ollut muiden muassa Terry Gilliamin tunnetussa tieteiselokuvassa 12 apinaa (1995) sekä Viimeisessä mohikaanissa (1992).
Stowe on ollut vuodesta 1982 naimisissa näyttelijä Brian Benbenin kanssa, ja parilla on yhdessä kaksi lasta.
Sivulta puuttuu