Luettelo televisiosarjan Chuck jaksoista

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Chuck on yhdysvaltalainen Warner Brosin tuottama televisiosarja, joka alkoi Yhdysvalloissa 24. syyskuuta 2007 NBC-kanavalla. Sarjaa on tehty kolme tuotantokautta ja neljäs alkoi Yhdysvalloissa 20. syyskuuta 2010. Suomessa sarja alkoi Sub-kanavalla 8. kesäkuuta 2010.

Sarja kertoo tietokone-ekspertti Chuck Bartowskista, joka saa sattumalta tuhansia hallituksen tietoja aivoihinsa, minkä seurauksena CIA ja NSA lähettävät agenttinsa hänen peräänsä. Kunnes selviää, kuinka arvokkaat tiedot saadaan talteen, Chuckin täytyy aloittaa salainen kaksoiselämä vakoojana, minkä vuoksi hänen henkensä on jatkuvasti vaarassa.

Tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Kausi Jaksot Alun perin esitetty
1 13 Yhdysvaltain lippu 24. maaliskuuta 200630. maaliskuuta 2007
Suomen lippu 8. kesäkuuta 201014. syyskuuta 2010 (sub)
2 22 Yhdysvaltain lippu 23. huhtikuuta 20073. elokuuta 2008
Suomen lippu 21. maaliskuuta 200926. joulukuuta 2009 (sub)
3 19 Yhdysvaltain lippu 2. marraskuuta 200814. maaliskuuta 2010
Suomen lippu 4. syyskuuta 201011. kesäkuuta 2011(sub)
4 24 Yhdysvaltain lippu 11. heinäkuuta 2010Kevät 2011
Suomen lippu 6. elokuuta 2011 – (sub)
5 13 Yhdysvaltain lippu 11. heinäkuuta 2010Kevät 2011
Suomen lippu 6. elokuuta 2011 – (sub)


Jaksoluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. tuotantokausi: 2007–2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Chuck (1. tuotantokausi)
Jaksonumero Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Käsikirjoittaja Ohjaaja Ensiesitys Ensiesitys Sub Tuotantokoodi

2. tuotantokausi: 2008–2009[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Chuck (2. tuotantokausi)
Jaksonumero Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Käsikirjoittaja Ohjaaja Ensiesitys Ensiesitys Sub Tuotantokoodi

3. tuotantokausi: 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Chuck (3. tuotantokausi)
Jaksonumero Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Käsikirjoittaja Ohjaaja Ensiesitys Ensiesitys Sub Tuotantokoodi

4. tuotantokausi: 2010–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Chuck (4. tuotantokausi)
Jaksonumero Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Käsikirjoittaja Ohjaaja Ensiesitys Ensiesitys Sub Tuotantokoodi

5. tuotantokausi: 2011-2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Chuck (5. tuotantokausi)
Jaksonumero Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Käsikirjoittaja Ohjaaja Ensiesitys Ensiesitys Sub Tuotantokoodi