Ludovico Sforza

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ludovico Sforza, Milanon herttua

Ludovico Maria Sforza (Ludovico il Moro; 27. heinäkuuta 145227. toukokuuta 1508) oli Sforzan hallitsijasuvun jäsen toimien Milanon herttuana vuosina 14941499. Hän oli Francesco Sforzan toinen poika ja tunnetaan erityisesti Leonardo da Vincin ja muiden taiteilijoiden suojelijana. Lisänimi il Moro viittaa Ludovicon tunnukseen, joka oli silkkiäispuun marja (ital. moro negro).

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sforzan ensimmäisen herttuan Francesco Sforzan toisena poikana Ludovico joutui tyytymään vanhemman veljensä valtaanastumiseen Francescon kuoltua vuonna 1466. Galeazzo Maria Sforza tuli tunnetuksi julmana hallitsijana ja ryhmä aatelismiehiä murhasi hänet Pyhän Stefanuksen kirkon portailla 26. joulukuuta 1476. Galeazzolla oli poika, 7-vuotias Gian Galeazzo Sforza, josta tuli uusi herttua. Käytännössä Ludovico piti valtaa käsissään ja vuonna 1494 setänsä tiukassa holhouksessa ollut Gian Galeazzo kuoli, jonka jälkeen Ludovico kruunattiin virallisesti Milanon hallitsijaksi 22. lokakuuta. Vahvistaakseen asemaansa Ludovico oli edellisenä vuotena naittanut sisarentyttärensä Bianca Maria Sforzan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Maksimilian I:lle.

Milanon herttuana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludovico Sforza kuvattuna milanolaisessa kolikossa, 1494–1499.

Samana vuonna Ludovico, suojellakseen itseään Napolin kuninkaalta ja pelastuakseen Ranskan hyökkäyksiltä, liittoutui Kaarle VIII:n kanssa, joka oli aloittanut ranskalais-italialaiset sodat. Seuraavana vuonna Ludovico käänsi selkänsä ranskalaisille liittoutuen tämän vihollisten kanssa ja ranskalaiset ajettiin pois Fornovon taistelussa 1495. Taistelussa käytettiin aseita, jotka oli valettu Ludovicon Leonardo da Vincille varaamaasta 70 tonnin pronssimäärästä. Vuonna 1499 ranskalaiset palasivat Ludvig XII:n johdolla ja Ludovico joutui pakenemaan Castello Sforzescosta. Ludvig XII asetti itsensä Milanon herttuaksi perustellen päätöstä sukujuurillaan, sillä hän oli Gian Galeazzo Viscontin pojanpojanpoika.

Vuonna 1500 Ludvig XII:n armeija piiritti Novaran kaupunkia, mihin Ludovico oli paennut armeijoineen. Kummankin armeijassa oli sveitsiläiskaartilaisia, jotka ranskalaisten hyökätessä kieltäytyivät taistelemasta toisiaan vastaan. Ludovico teki lyhyen paluun Milanon valtaistuimelle, halliten helmikuusta huhtikuuhun, kunnes joutui ranskalaisten käsiin ja hänet vietiin Lochesin linnaan, jossa hän kuoli vankeudessa 1508. Sveitsiläiskaarti selvitti asiaa ja teloitti sotilaan nimeltä Hans Turmann, joka oli selvityksen mukaan kavaltanut Ludovicon ranskalaisille rahasta.

Myöhemmin sveitsiläiset palauttivat Sforzan suvun Milanon valtaistuimelle ja Ludovicon pojasta Massimiliano Sforzasta tuli 1512 herttua.

Taiteiden vaalija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludovico Sforzan ja Beatrice d'Esten sarkofagi Certosa di Paviassa. Kuvanveistäjä Cristoforo Solari 1497–1499.

Ludovico Sforza oli eräs Italian varakkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista renessanssin ajan hallitsijoista. Hän menestyi monilla valtiotaidon aloilla ja vaali taiteita ja tieteitä. Hänen hovissaan toimivia taiteilijoita ja tiedemiehiä olivat muun muassa Leonardo da Vinci, jolta Ludovico tilasi insinööritöiden lisäksi maalauksen Viimeinen ehtoollinen ja Castello Sforzescon freskoja, arkkitehti Donato Bramante, joka suunnitteli ja viimeisteli kirkkoja (San Celso, San Satiro, Sant'Ambrogio sekä Santa Maria delle Grazie) Ludovicon pyynnöstä, Foppa, Bergognone, Solari ja Amadeo. Ludovico käytti paljon varojaan Castello Sforzescon, Duomo di Milanon ja muun Milanon kaupungin koristamiseen.

Ludovico avioitui 17. tammikuuta 1491 16-vuotiaan Beatrice d'Esten kanssa, joka menehtyi lapsivuoteessa vuonna 1497. Massimiliano Sforzan lisäksi pariskunta ehti saada toisenkin lapsen, josta tuli myös Milanon herttua isonveljensä jälkeen nimellä Francesco II Sforza. Sekä Ludovico että hänen vaimonsa olivat kyvykkäitä diplomaatteja ja he pitivät yllä loisteliasta hovia.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]