Lootuskenkä
Lootuskenkä on perinteinen kiinalainen kenkä, jota käyttävät sellaiset naiset, joiden jalat on sidottu. Viimeinen lootuskenkiä valmistanut tehdas suljettiin vuonna 1999,[1] minkä jälkeen työtä ovat jatkaneet yksityisyrittäjät.[2] Elossa on enää vain harvoja vanhoja naisia, joilla on sidotut jalat. Lootuskenkiä tehdään heitäkin varten, mutta pääosin niitä myydään turisteille matkamuistoiksi.[3]
Kenkien alkuperä on tiettävästi lootuskukan näköisiksi koristelluissa kengissä, joita eräs turkkilainen tanssija piti 900-luvulla keisarillisessa hovissa esiintyessään. Hovin miehet ihastuivat hänen pieniin jalkoihinsa, ja muut naiset alkoivat kopioida häntä. Alkuperäiset lootuskengät olivat kultaiset ja jalokivin, helmin ja silkkitupsuin koristellut, ja tanssija oli niiden sisällä varpaillaan.[3]
Malli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lootuskengän muoto mukailee sidotun jalan muotoa. Sidottu jalka on murrettu jalkapöydän kohdalta niin, että päkiä ja kantapää ovat vierekkäin, joten jalkapöytä on tavallista paksumpi. Jalka kapenee kärkeä kohti ja on kantapäästä pyöreä.
.jpg)
Pienimmät lootuskengät tehtiin lapsille, ja ne olivat pohjasta noin 3–4 cm pituisia. Aikuisten lootuskengät olivat tavallisesti 7,5–10 cm kokoisia, mutta suurempiakin jalkoja oli. Lapsen ensimmäiset lootuskengät valmisti hänen äitinsä mahdollisimman hyvästä kankaasta. Tavallisesti ensimmäiset kengät olivat punaiset, koska punainen kangas oli parasta, johon monella perheellä oli varaa. Punainen on Kiinassa myös onnen ja juhlan väri. Myöhemmin tytöt alkoivat valmistaa omat kenkänsä itse. Tytöllä ja naisella oli ihanteellisesti noin 16 paria kenkiä, eli neljä kutakin vuodenaikaa kohden.[3]
.jpg)
Kengänpohja tehtiin puusta, jonka päälle kerrostettiin puuvillakangasta ja päällystettiin lopulta kankaalla. Joissain kengissä pohjissa ei ollut puuta vaan pelkästään kerrostettua puuvillaa[4]. Yläosa oli silkkiä.[3]
Länsimaalaisen kenkämuodin vaikutus lootuskenkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Kiina alkoi 1900-luvun alussa saada enemmän länsimaisvaikutteita, alkoi länsimaalainen kenkämuoti vaikuttaa myös lootuskenkiin. Kenkiä ei aina kirjailtu, vaan ne saatettiin tehdä brokadikankaasta. Ihmiset alkoivat myös ostaa ja tehdä myös nahkapäällysteisiä kenkiä, joissa oli kuitenkin kankainen vuori. Vuosien 1910–1930 välillä kenkiin oli muodikasta lisätä hihnoja ja nappeja, ja toisaalta korkoihin alettiin uutena materiaalina käyttää nahkaa. Nahkakorot tavallisesti naulattiin kenkiin.[5] 1920-luvulla mustista kengistä tuli muotia Shanghain alueella.[4]
Nahkakengät tulivat suosituiksi etenkin vuoden 1949 jälkeen, kun kommunistihallitus kielsi värikkäiden silkkikenkien pitämisen. Monet naiset alkoivatkin pitää julkisilla paikoilla yksinkertaisia nahkakenkiä, jotka eivät vetäneet huomiota sidottujen jalkojen puoleen.[5]
Koristelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kengät koristeltiin kirjailuilla. Naiset osallistuivat jopa kilpailuihin, joissa heidän kenkiensä kauneutta ja niihin käytetyn käsityön taidokkuutta arvioitiin. Toisaalta kirjailuiden taidokkuudella oli tärkeämpikin merkitys, sillä muut ihmiset saattoivat arvioida niiden perusteella hänen luonteenlaatuaan. Esimerkiksi tytön mennessä naimisiin hän lähetti sulhasensa perheelle lahjaksi tekemänsä kenkäparin. Pienet ja kauniisti koristellut kengät osoittivat, että tyttö oli paitsi taiteellisesti lahjakas ja osasi kotiaskareita, hänellä oli myös itsekuria, kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja kestävyyttä.[6]
Nuoremmat tytöt pitivät värikkäämpiä kenkiä kuin vanhemmat ihmiset. Juhlien lisäksi punainen väri yhdistettiin nuorisoon. Keltainen oli enimmäkseen yläluokan käyttämä väri. Vanhemmat ihmiset pysyttelivät paljolti sinisen, harmaan ja vihreän sävyissä. Musta väri yhdistettiin vanhuksiin.[4]
Valkoiset kengät olivat suruaikaa varten. Suruaika saattoi kestää yli kaksikin vuotta, ja sen edetessä surijat siirtyivät käyttämään tumman sävyisiä asukokonaisuuksia.[4]
Yleisiä kirjailuiden teemoja olivat kukat ja eläimet, mutta myös muut esineet ja symbolit. Koristeluilla oli usein erityislaatuinen merkitys, ja ne saattoivat esimerkiksi edustaa onnea, hyvää terveyttä tai pitkäikäisyyttä. Koristeista saattoi myös olla pääteltävissä, mihin vuodenaikaan kenkiä olisi tarkoitus käyttää. Kevätkengissä yleisiä kuvioita olivat luumunkukat, kesäkengissä pionit, syyskengissä lootukset ja talvikengissä krysanteemit. Eläimistä suosittuja olivat erilaiset linnut, kuten kurjet ja feeniksit, mutta myös kissat, lepakot, perhoset, kilpikonnat ja apinat. Koristeluissa saattoi esiintyä myös rupikonnia, käärmeitä, liskoja, tuhatjalkaisia ja skorpioneja, sillä ne toimivat ikään kuin suojana pahaa vastaan.[4]
Kangaspohjaisten kenkien pohjat kirjailtiin usein geometrisin kuvioin. Tanssijat saattoivat koristella kenkien pohjat värikkäästi ja lisätä niihin paljetteja.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Chinese Lotus Shoes Textile Research Centre, Leiden. Viitattu 25.1.2024. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Why Footbinding Persisted in China for a Millennium Smithsonian Magazine. Viitattu 24.1.2024. (englanniksi)
- ↑ The ties that bind The Guardian. 21.3.2005. Viitattu 24.1.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d Chinese Lotus Shoes www.mylearning.org. Viitattu 25.1.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Textile Research Center, "5. Colours and decoration".
- ↑ a b Textile Research Center, "9. Twentieth century lotus shoes".
- ↑ Textile Research Center, "1. Introduction".