Locke Lamoran valheet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Locke Lamoran valheet (engl. alkuteos The Lies of Locke Lamora) on Scott Lynchin kirjoittama fantasiaromaani, joka ilmestyi vuonna 2006 ja suomennettiin vuonna 2007. Kirja on ensimmäinen osa Herrasmiesroistot -fantasiasarjaa, josta on kaavailtu yhteensä seitsemän osan mittaista. Romaani kertoo herrasmiesroisto Locke Lamorasta ja hänen pienestä koplastaan. Kirja on saanut englanninkielisiä jatko-osia.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kirjan tarina sijoittuu muinaista Venetsiaa muistuttavaan Camorrin kaupunkiin, jossa fantastisia elementtejä edustaa muun muassa iltahämärän aikaan hohtava rakennusaine nimeltä muinaislasi. Kaupungissa hallitsee herttua Nicovante, joka pitää valtaa nimellisesti: Oikeiden Ihmisten eli varkaiden kuria pitää yllä Capa Barsavi. Camorrissa asuu Valkoisen Raudan (suurin rahayksikkö) herttua Meraggio. Lisäksi kaupungissa on pahamaineinen Hämähäkki, joka johtaa keskiyön kulkijoita. Kukaan ei tiedä, kuka tämä Hämähäkki on. Kaupungissa vallitsee salainen rauha: Capa Barsavin alaiset eivät ryöstä aatelisia, ja siitä hyvästä herttuan keltanutut (poliisit) eivät partioi tietyillä alueilla. Salaisen rauhan rikkomista rangaistaan kuolemalla. Kuitenkin Locke ja hänen ystävänsä Calo ja Galdo Sanza, Jean Tannen sekä Kirppu ryöstelevät aatelisilta huomattavia summia. Kaikki alkaa kuitenkin mennä pieleen, kun Harmaa kuningas saapuu ja pistää koko alamaailman sekaisin.

Tarina alkaa Locken lapsuudesta: hänen kotikaupungissaan on riehunut Musta kuiskaus, ja hänet saatetaan Varkaantekijän hoteisiin Varjomäelle. Siellä hän on niin kauan kunnes hän mokaa pahasti, jolloin Varkaantekijän on pakko myydä hänet eteenpäin isä Kahlitulle, joka esittää olevansa sokea Pereladron pappi, vaikka on aivan muuta: hän kouluttaa nuoria varastamaan hienovaraisesti, ei käsillään vaan äänillään. Isä Kählitun luona Locke tutustuu tulevaan koplaansa, kaksosiin Calo ja Galdo Sanzaan sekä myöhemmin pulleaan Jean Tanneniin. Sieltä he aloittavat matkansa ryöväämään aatelisilta rahaa.

Kirjan seuraavassa vaiheessa Locke on jo aikuinen, ja hänellä ja hänen koplallaan, Herrasmiesroistoilla on ryöstö suunnitteilla: Locke esittää Emberlainin kauppiasta ja pyrkii huijaamaan don ja doña Salvaralta huomattavan rahasumman. Peli menee kuitenkin sekaisin, kun peliin puuttuu Harmaa Kuningas, joka haastaa senhetkisen Capan, Barsavin, tulemaan ulos hovistaan Kelluvasta Haudasta tappamalla PitkänTesson, hänen uskollisimman Garristansa (=kolpan päällikkö). Pian Harmaa Kuningas ottaa yhteyttä (sieppaamalla ja huumaamalla) Locken palkkavelhon avulla ja esittää tälle ehdotuksen: Locke esittää Capa Barsaville Harmaata Kuningasta sillä välin kun oikea Kuningas on kiinni toisaalla. Vastineeksi Kuningas ei kerro Barsaville Locken puuhista eli siitä, että tämä on koplineen rikkonut salaista rauhaa jo vuosia. Pakon edessä Locke suostuu (palkkavelhon "suostuteltua" tätä hieman), mutta ei usko että Barsavi tulee ulos Kelluvasta Haudasta. Harmaa Kuningas sanoo pitävänsä huolen siitä, ja niin hän tosiaan tekee: hän murhaa Barsavin rakkaan tyttären Nazcan ja palauttaa tämän Barsaille tynnyrissä hevosenkusta. Barsavi raivostuu ja kerää sotajoukkonsa (yrittää saada Locken mukaan mutta Locke tekeytyy sairaaksi Mustien alkemistien avulla, koska hänen piti esittää Harmaata Kuningasta: hän ei voisi jakautua kahdeksi) ja menee Harmaan Kuninkaan tapaamiseen valmistautuen tappamaan tämän. Harmaalla Kuninkaalla on kuitenkin paha maine: häntä ei voi terin vahingoittaa, ja hän voi tappaa pelkällä kosketuksella. Locken pukeuduttua täysin harmaisiin hänen valepukunsa menee läpi, ja palkkavelho vannoo suojaavansa tätä. Kyseessä on kuitenkin ansa, palkkavelho jättää Locken oman onnensa nojaan ja Barsavin miehet hakkaavat hänet henkihieveriin ja sulkevat hänet suureen tynnyrilliseen hevosenkusta kostoksi tyttärensä, Nzcan, kohtalosta. Herrasmiesrosvot ehtivät kuitenkin pelastaa Locken ennen kuin tämä hukkuu.

Tynnyritemppu-petoksen jälkeen Locke koplineen yrittää tuhota Harmaan Kuninkaan, ja tapahtumien tuoksinassa Harmaasta Kuninkaasta nousee Capa Raza (Raza = Kosto), Calo ja Galdo, sekä Lockea puolustava Kirppu murhataan ja Locke joutuu herttuan Hämähäkin kanssa kasvotusten ja on hyvin lähellä kuolemaa lotulta haastaessaan Capa Razan alias Harmaan Kuninkaan alias Luciano Anatoliuksen kaksintaisteluun miekoin. Surmattuaan tämän jäljelle jääneet Locke ja Jean Tannen lähtevät Camorrista puoskari Ibeliuksen kanssa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Warner Bros osti kirjan elokuva oikeudet nopeasti sen ilmestyttyä. Elokuvan käsikirjoittavat Kevin Hageman ja hänen veljensä Dan Hageman. Tuottajina toimivat Michael De Luca ja Julie Yorn. Elokuva ei ole vielä sirtynyt tuotantovaiheeseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lynch, Scott: Locke Lamoran valheet: Herrasmiesroistojen ensimmäinen tarina. (The lies of Locke Lamora: Book one of the gentleman bastard sequence, 2006.) Suomentanut Tero Valkonen. Helsinki: Lista WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32597-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]