Liljequistin sivuauringot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Liljequistin sivuaurinko on erittäin harvinainen halomuoto. Se näkyy leveinä valkeina kirkastumina horisonttirenkaalla noin 150 asteen atsimuuttikulman päässä auringosta.

Liljequistin sivuauringon aikaansaavat laattajääkiteet, joissa valo voi kulkea kolmella eri tavalla. Simulaatioiden mukaan kiteet muodostavat sivuauringot parhaiten ollessaan riittävän paksuja ja tasasivuisia kuusikulmioita. Kolmiomaisemmilla kiteillä sivuauringot venyvät niin, ettei niitä enää erota horisonttirenkaasta. Parhaiten halo näkyy matalilla auringon korkeuksilla. Luotettavimmin ilmiön vai havaita jääsumussa, yläpilvessä sen erottaminen horisonttirenkaasta olisi vaikeaa.[1]

Havaintoja Liljequistin sivuauringoista on vähän, eikä kunnollisia valokuvia ole ollenkaan.[1]

Halon havaitsi ensimmäisen kerran ruotsalainen meteorologi Gösta Liljequist vuonna 1951 Maudheimin tukikohdassa Etelämantereella.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Riikonen, Marko: Halot – Jääkidepilvien valoilmiöt, s. 51–52. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2011. ISBN 978-952-5329-89-6.
  2. Pekkola, Marko & Sillanpää, Mika & Ruoskanen, Jukka: ”Kaukaiset sivuauringot”, Valkean taivaan vieraat, s. 29. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1999. Teoksen verkkoversio (PDF).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]