Laura Leppänen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laura Leppänen
Henkilötiedot
Syntynyt1979 (ikä 44–45)
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti aluemaantieteilijä, maakuntajohtaja (2019–2021)[1], kaupunginjohtaja (2021–)[2]
Muut tiedot
KoulutusTurun yliopisto (FT 2011)
Järjestö Naantalin kaupunki
Edeltäjä Jouni Mutanen

Laura Leppänen (s. 1979[3][4]) on suomalainen aluemaantieteilijä (FT), joka on toiminut Päijät-Hämeen maakuntajohtajana eli Päijät-Hämeen liiton johtajana vuosina 2019–2021.[5][6][7] Poliittiselta kannaltaan Leppänen on sitoutumaton.[4] Hänen edeltäjänsä maakuntajohtajana oli Jari Parkkonen.[5]

Keväällä 2021 Leppänen valittiin Naantalin kaupunginjohtajaksi.[8][9][7] Leppänen on Naantalin kaupunginjohtajana kesällä 2021 eläkkeelle siirtyvän Jouni Mutasen seuraaja.[8]

Leppänen on valmistunut Turun yliopistosta filosofian tohtoriksi. Hänen aluemaantieteen ja valtiotieteen alaan kuuluva väitöskirjansa (2011) käsitteli Suomen valtiossa tapahtuneita alueellisia muutoksia 1960-luvulta 2010-luvulle, tarkastellen erityisesti Lounais-Suomen ja pääkaupunkiseudun kehitystä.[10][8] Englanninkielinen tutkimustyö oli otsikoitu Changing Statehood: The spatial transformation of the Finnish state.[10]

Ennen maakuntajohtajan tehtävää Leppänen toimi Varsinais-Suomen liitossa maakunta- ja sote-uudistuksen muutosjohtajana syksystä 2016 lähtien. Tätä ennen hän oli samassa maakuntaliitossa kehittämispäällikön ja erikoissuunnittelijan tehtävissä vuodesta 2012.[5] Leppänen asuu Naantalissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saara Larkio: Laura Leppänen nousemassa maakuntajohtajaksi – "Maakunta tarvitsee Leppäsen kaltaisen kapteenin" Etelä-Suomen Sanomat, ess.fi. 12.11.2018. Viitattu 9.5.2021.
  2. Laura Leppänen troligen Nådendals nya stadsdirektör Åbo Underrattelser. 3.3.2021. Viitattu 9.5.2021.
  3. Leppänen, Laura Saksan kansalliskirjasto (Deutsche Nationalbibliothek), d-nb.info. Viitattu 10.5.2021. (saksaksi)
  4. a b Jari Heino: Arkistoitu kopioVarsinais-Suomen muutosjohtaja Laura Leppänen on siirtymässä Päijät-Hämeen johtoon (tilaajille) Turun Sanomat, ts.fi. 13.11.2018. Arkistoitu 9.5.2021. Viitattu 9.5.2021.
  5. a b c Päijät-Häme valitsi Laura Leppäsen maakuntajohtajaksi Kuntalehti, kuntalehti.fi. 3.12.2018. Viitattu 9.5.2021.
  6. "Pakko sanoa, että olen myönteisesti yllättynyt" - maakuntajohtaja Laura Leppäsen mielestä Lahden seutu on "väärässä liigassa" uusilahti.fi. 16.5.2019. Viitattu 9.5.2021.
  7. a b Tapio Enlund: Päijät-Häme on menettämässä maakuntajohtajan Varsinais-Suomeen – Laura Leppänen ykkösvaihtoehto Naantalin uudeksi kaupunginjohtajaksi 2.3.2021. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 9.5.2021.
  8. a b c Naantali valitsi Laura Leppäsen Kuntalehti, kuntalehti.fi. 15.3.2021. Viitattu 9.5.2021.
  9. Laura Leppänen odotetusti Naantalin kaupunginjohtajaksi 16.3.2021. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 9.5.2021.
  10. a b Laura Leppänen: Changing statehood : the spatial transformation of the Finnish state (ISBN 978-951-29-4673-0 (nidottu), ISBN 978-951-29-4674-7 (saatavana pdf-muodossa, 2,969 Mb); väitöskirja Turun yliopistolle; julkaistu sarjassa Turun yliopiston julkaisuja, Sarja A 2, Biologica, Geographica, Geologica, ISSN 0082-6979; osa 260) 2011. Turun yliopisto, teostiedot via Finna, finna.fi. Viitattu 9.5.2021. (englanniksi)