Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin on Suomen rikoslaissa oleva seksuaalirikoksen nimike (8 b §). Siihen syyllistyy, jos ehdottaa alle 18-vuotiaalle tapaamista tai muuta kanssakäymistä siten, että ehdotuksen sisällöstä tai olosuhteista muuten ilmenee, että tekijän tarkoitus on 1. valmistaa kuvia tai kuvatallenteita, joissa esitetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti lasta (rikoslain 17 luvun 18 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla); tai 2. syyllistyä seksuaaliseen hyväksikäyttöön, Jollei teosta ole muualla ankarampaa rikosnimikettä, houkuttelu seksuaalisiin tarkoituksiin sisältää myös ehdotuksen kanssakäymiseen, jonka tarkoitus on 3. ostaa seksiä tai muita seksuaalisia tekoja tai 4. tarkoitus on saada kohde esiintymään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavassa järjestetyssä esityksessä. Rangaistavaa on myös hyväksikäyttöön houkuttelun yritys ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan esitykseen houkuttelun yritys.[1]

Rikoksesta on rangaistuksena sakkoa tai enimmillään vuosi vankeutta[1]. Vankeusrangaistuksesta tulee merkintä rikosrekisteriin, koska sillä on arvioitu olevan erityistä merkitystä, kun ihminen työskentelee lasten kanssa[2].

Oikeus syyttää lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin vanhenee, kun rikoksen kohteena ollut henkilö täyttää 23 vuotta[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikosnimikettä alettiin käyttää 1. kesäkuuta 2011[3]. Kesäkuussa 2014 tehtiin kansalaisaloite, joka vaatii, että vähimmäisrangaistus rikosnimikkeestä nostetaan neljään kuukauteen vankeutta[4]. Aloite keräsi yli vaadittavat 50 000 nimeä (58 013 nimeä) ja luovutettiin eduskuntaan 24.9.2015[5]. Aloite oli tarkoitus käsitellä vuonna 2018 lakivaliokunnassa yhdessä oikeusministerin alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten korottamisesityksen kanssa[6].päivitettävä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]