Lainojen yhdistäminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lainojen yhdistäminen tarkoittaa kahden tai useamman rahalainan yhdistämistä yhdeksi suuremmaksi lainaksi. Käytännössä tämä tapahtuu ottamalla uusi laina, joka kattaa aiemmat lainat.

Lainojen yhdistämistä käytetään yleensä tilanteissa, joissa lainanhakija on joutunut velkakierteeseen ja haluaa helpottaa tilannettaan. Lainojen yhdistämisen etuna on se, että korkoa ja muita lainankuluja maksetaan yhdistämisen jälkeen ainoastaan yhdestä lainasta, mikä tulee edullisemmaksi, kuin lainan kulujen maksaminen erikseen useasta eri lainasta. Suuremmalle lainalle saa myös yleensä edullisemman koron.

Lainojen yhdistämisen kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana, sillä mikäli esimerkiksi takaisinmaksuaikaa pidennetään, korkokustannukset kasvavat. Mitä nopeammin lainan pystyy maksamaan pois, sitä vähemmän joutuu maksamaan korkokustannuksia, joten lainojen yhdistämisellä ei tulisi kasvattaa lainojen maksuaikaa ainakaan merkittävästi.

Uutta lainaa hakiessa tärkeää on huomioida myös uuden lainan sivukulut. Pelkkä korkojen vertailu ei siis riitä selvittämään edullisinta tapaa maksaa velat pois, sillä uudessa lainassa voi piillä sivukuluina esimerkiksi avausmaksu. Tärkeää onkin selvittää lainojen todellinen vuosikorko, johon on laskettu mukaan myös lainan sivukulut. Yhdistelylainan ottaminen kannattaa vain, kun sen saa nykyistä lainaa edullisemmin ja kuukausierä on oman talouden maksuvaraan nähden sopivalla tasolla.

Lainojen yhdistämisen voi olla riskialtista myös silloin, mikäli vakuudettomia lainoja yhdistetään vakuudellisella lainalla. Tällöin voi menettää asuntonsa, mikäli ei maksa vakuudellista yhdistelylainaa takaisin ajallaan. Joskus parempi strategia lainojen poismaksuun voikin olla niin sanottu velkojen lumipallottaminen.

Lainojen yhdistämisen tavoite on useimmiten pienentää kuukausierää hakijan talouteen paremmin sopivaksi.

On kuitenkin tärkeätä miettiä myös koko lainan juoksuajan kustannuksia, sillä yhdistelylainojen pienempi kuukausierä perustuu pidempään laina-aikaan.

Mitä pidempi on laina-aika, sitä enemmän lainanhaltija joutuu maksamaan korkoja ja kuluja.