K. F. Mattsson

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kyösti Feliks Mattsson)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kyösti Feliks Mattsson (18737. syyskuuta 1949) oli sosialidemokraatteja edustanut suomalainen kunnallispoliitikko ja kauppias, joka toimi muun muassa Tampereen apulaiskaupunginjohtajana vuosina 1929–1938.[1][2]

Tampereen Työväenyhdistyksen johtokuntaan[1] kuulunut Mattsson oli vuonna 1898 mukana perustamassa Tampereen Työväen Sanomalehti Osakeyhtiötä, joka maaliskuussa 1899 alkoi julkaisemaan kaupungin ensimmäistä työväenlehteä Kansan Lehteä.[3] Vuoden 1905 suurlakon aikana hänet valittiin Tampereella valtaa pitäneen suurlakkokomitean jäseneksi.[4]

Suomen itsenäistymisen jälkeen Mattsson toimi muiden luottamustehtäviensä ohella muun muassa syksyllä 1919 perustetussa Tampereen keskusapukomiteassa, joka tehtävänä oli huolehtia kaupungin Yhdysvalloista saamien ruoka- ja vaateavustusten jakamisesta.[5] Hänet valittiin vuonna 1919 Tampereen rahatoimikamarin puheenjohtajaksi ja vuonna 1929 sosiaalitoimen apulaiskaupunginjohtajaksi, mistä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 1938.[2] Myöhemmin 1930–1940-luvuilla Mattsson kuului Tampereen kansanhuoltolautakuntaan.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kyösti Feliks Mattsson (1873-1949) Finna. Viitattu 20.11.2015.
  2. a b Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 9.9.1949, HS Aikakone. Viitattu 3.3.2018.
  3. Kiiskilä, Outi-Maria: Punainen myrsky – Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917–1918, s. 22. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos, 2010. Teoksen verkkoversio.
  4. Koivisto, Tuomo: Tampereen Ammatillisen Paikallisjärjestön perustaminen monen mutkan takana 4/2005. Kenttäväki. Viitattu 20.11.2015.
  5. Sappinen, Jouni: Nälkää vastaan – Herbert Hooverin avustusorganisaatioiden toiminta Suomessa ja Tampereella 1919–1920, s. 53. Tampere: Tampereen yliopiston Historiatieteen ja filosofian laitos, 2010. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Kertomus Tampereen kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuodelta 1942, s. 3. Tampere: Tampereen kaupungin kansanhuoltolautakunta, 1943. Teoksen verkkoversio.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.