Kutu
Wikipedia
Kutu on nimitys kalojen ja sammakoiden mätimunille. Varsinaisesti se on kuitenkin itse tapahtuma, kuteminen.
Kalojen kutu [muokkaa]
Kalat kutevat tiettyyn vuodenaikaan, Suomessa yleensä keväällä siten että naaras laskee mätimunat sopivaan paikkaan, esimerkiksi kivenkoloon. Sitten koiraat laskevat maitinsa päälle. Kutu tapahtuu monesti vesistön virtaavissa osissa, jonne kalat erikseen nousevat kutemaan. Lohikalat ovat tavallisimmin syyskutuisia. Tyynenmerenlohet nousevat usein kudulle vain kerran, minkä jälken ne kuolevat. Made kutee tammikuussa jään alle. Kalojen pyynti kudulta on monesti sangen helppoa, ja sitä on saatettu rajoittaa esimerkiksi paikallisin määräyksin[1].
Sammakkoeläinten kutu [muokkaa]
Myös sammakkoeläimillä on samantapainen kutukäyttäytyminen.