Sosiaalityöntekijä
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Sosiaalityöntekijät ovat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka toimivat yleisimmin kuntien sosiaalitoimistoissa, kasvatus- ja perheneuvoloissa, koulukuraattoreina tai terveydenhuollossa. Myös muut työnkuvat ovat mahdollisia.
Sosiaalityöntekijän työnkuva [muokkaa]
Sosiaalityöntekijä työskentelee sosiaalihuollon asiakaspalvelu-, suunnittelu- tai johtotehtävissä. Työ voi olla sosiaalista ohjausta ja neuvontaa, päätöksentekoa taloudellisesta tuesta tai kodin ulkopuolelle hoitoon sijoittamisesta. Sosiaalityöntekijä toimii alan asiantuntija- ja konsultointitehtävissä. Sosiaalityöntekijä vastaa asiakasprosessin suunnittelusta, toteutumisesta ja sen arvioinnista.
Sosiaalityöntekijän tehtäviä ovat asiakkaan ongelmien tunnistaminen, itsenäisen selviytymisen arviointi ja tukitoimien järjestäminen.
Sosiaalityön asiakkaina on esimerkiksi perheitä tai yksilöitä, jotka tarvitsevat apua työttömyyden, sairauden, vanhuuden, perheolojen tai tilapäisten taloudellisten vaikeuksien takia. Lastensuojeluasiat ovat osa toimenkuvaa. Lastensuojelussa korostuu lasten kasvatukseen ja -hoitoon liittyvän tuen lisäksi perheen muun elämänhallinnan ja arkielämän ohjaus.
Kasvatus- ja perheneuvolan sosiaalityöntekijä tutkii ja hoitaa lasten ja nuorten kehitykseen ja perheen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia sosiaalityön ja psykoterapian menetelmiä käyttäen. Tehtäviin saattaa kuulua perheasioiden sovittelua avioerotilanteessa.
Terveydenhuollossa sosiaalityöntekijän asiakkaat ovat potilaita, jotka tarvitsevat neuvoja ja tukea sairauden aiheuttamissa elämän ongelmissa. Potilaille pyritään antamaan tietoja ja välineitä oman elämän hallintaan ja ratkaisujen ja valintojen tekemiseen. Asiakkaita autetaan sairaudenaikaisen toimeentulon ja palveluiden järjestämisessä ja tuetaan psyykkisesti vaikean sairauden tai kuoleman kohdatessa. Työlle on ominaista yhteistoiminta usean eri ammattiryhmän kanssa. Tehtäviin kuuluu asiakkaan toimeentuloon ja muihin oikeuksiin vaikuttavien päätösten tekemistä.
Sosiaalityöntekijän työlle on ominaista suuri vastuu yksilöä koskevassa ja taloudellisesti merkittävien päätösten teosta ja yhteistoiminta usean eri ammattiryhmän kassa. Sosiaalityöntekijä antaa lähialojen työntekijöille asiantuntija-apua, neuvontaa ja lausuntoja. Tehtäviin kuuluu myös tutkimus- ja kehittämistyötä, yhteiskunnallista vaikuttamista ja tiedottamista.
Hallinnollisissa tai johtavissa tehtävissä toimiva sosiaalityöntekijä suunnittelee, johtaa ja ohjaa sosiaali- ja terveystointa tai sen osa-alueita ja eri palveluja.
Sosiaalityöntekijä ottaa asiakkaita vastaan toimistossa, mutta tekee myös kotikäyntejä. Perinteisen asiakastyön lisäksi työhön voi kuulua asiakasryhmien kanssa työskentelyä sekä työryhmissä ja projekteissa toimimista. Sosiaalityöntekijän työ on useimmiten päivätyötä, mutta siihen voi kuulua päivystyksiä ja iltavastaanottoja.
Sosiaalityöntekijä on sosiaalialan korkein tutkinto.
Sosiaalityö tutkimusalana [muokkaa]
Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä. (Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista). Sosiaalityöntekijäksi voi opiskella yliopistoissa. Pääaineena on tällöin sosiaalityö.
Sosiaalityössä tutkitaan ihmisten toiminnan ja jokapäiväisen selviytymisen edellytyksiä, arkielämän jatkuvuuksia ja katkoksia, sosiaalialan ammatteja ja instituutioita sekä alan monimuotoista vapaaehtoistoimintaa. Tavallisia analyysin kohteita ovat esimerkiksi yhteisöt, perheet, ihmisen eri ikävaiheet ja niihin liittyvät arjen kysymykset, yksilöiden muuttuvat identiteetit, sosiaalialan historia ja koulutus sekä sosiaalipalvelujen ja –työn arviointi. Sosiaalityö on niin sanottu soveltava tutkimusala, jolla sovellettavat ajattelutavat nojaavat yhteiskunnallisia ilmiöitä, sosiaalisia ongelmia ja ihmisten hyvinvointia sekä myös kestävää kehitystä koskeviin teorioihin, käsityksiin ja tulkintoihin. Sosiaalityön tiedepohja on näin ollen monialainen ja se rakentuu pääasiassa yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellisten teorioiden perustalle. Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä on määritelty esimerkiksi puutteellisten sosiaalisten olojen ja vaikeiden elämäntilanteiden parantamiseksi sekä vähävoimaisten yksilöiden ja ryhmien toimintaedellytysten, osallisuuden ja elämänotteen vahvistamiseksi'. Tämä tehtävä on usein se kehys, jonka kautta sosiaalityön tutkimusintressit tavalla tai toisella suodattuvat poiketen siten emotieteiden' tehtävänasettelusta. Mitään täsmällisiä rajauksia eri tieteenalojen tutkimusotteiden välillä ei käytännössä nykyään ole, eikä niitä myöskään ole tarkoituksenmukaista pyrkiä keinotekoisesti laatimaan. On tavallista, että sosiaalityön tutkijoiden yhteistyökumppaneihin kuuluu monien erilaisten tieteenalojen edustajia.
Sivulta puuttuu