Kotimyynti
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Kotimyynti tarkoittaa hyödykkeiden eli tavaroiden ja palveluiden myyntiä kasvotusten suoraan kuluttajille heidän kotonaan tai ylipäätään muualla kuin myyjänä toimivan elinkeinonharjoittajan omissa toimitiloissa.[1][2] Siitä ja sen erilaisista toimintamuodoista käytetään myös nimityksiä ovelta ovelle -myynti[3], suoramyynti,[3] kiertokauppa,[4] kaupustelu ja kulkukauppa. Historiallisia nimityksiä talosta taloon kiertäville kauppiaille ovat olleet muun muassa laukkuryssä, helppoheikki[5] ja kamasaksa.
Kotimyynti Suomen laissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa kotimyyntiä on kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välinen kaupanteko, joka tapahtuu muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa ja jossa molemmat osapuolet ovat samanaikaisesti läsnä. Tämä voi siis tapahtua muuallakin kuin kuluttajan kotona, esimerkiksi kun elinkeinonharjoittaja lähestyy kuluttajaa kadulla tai kauppakeskuksen käytävällä ja sopimus tehdään heti tämän jälkeen elinkeinonharjoittajan toimitiloissa, puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse. Kotimyyntiä on myös sopimuksen teko elinkeinonharjoittajan järjestämällä tutustumisretkellä tai yksityiskodeissa järjestettävät myyntikutsut.[2][1]
Kotimyynnistä ei ole kuitenkaan kyse, jos elinkeinonharjoittaja tulee kuluttajan kotiin vain tutustumaan ja ottamaan esimerkiksi mittoja tai antamaan arvion ilman, että kuluttaja sitoutuu vielä mihinkään. Kotimyynniksi ei myöskään lueta alle 30 euron arvoista myyntitapahtumaa.[2][1] Kotimyyntiä ei myöskään pidä sekoittaa etämyyntiin, jota ovat postimyynti, puhelinmyynti ja verkkokauppa. Etämyynnissä myyjä ja ostaja eivät ole yhtä aikaa paikalla sopimusta tehtäessä, eikä ostajalla ole tilaisuutta tutustua tuotteeseen ennen kaupan tekemistä.[6]
Kotimyynnissä ostajalla on yleensä 14 päivän peruuttamisoikeus. Tämä ei kuitenkaan koske muun muassa mittatilauksesta tehtäviä tavaroita.[1]
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kulkukauppiaiden toiminta oli menneinä vuosisatoina hyvin yleistä etenkin maaseudulla, joissa kauppaliikkeitä oli vain harvassa tai ei lainkaan, kuten Suomessa aina vuoteen 1854 asti, jolloin 1300-luvulta asti voimassa olleet maakaupan rajoituksia alettiin purkaa. Kulkukauppiaiden valikoima muodostui helposti mukana kannettavista keveistä ja pienistä tavaroista, kuten ompelutarvikkeista (ns. lyhyttavara), hiusten- ja kauneudenhoitotuotteista, koruista ja koristeista (ns. rihkama), harjoista ja muista kodin tarve-esineistä. Kauppiaat saattoivat ottaa maksuksi myös vanhaa vaatelumppua, jota he sitten myivät paperitehtaille raaka-aineeksi. Eräänlaista kulkukauppaa harjoittivat myös kiertävät veitsenteroittajat.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- puhelinmyynti
- verkkokauppa
- Pölynimurikauppiaat, John Websterin dokumenttielokuva
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Kotimyynti kkv.fi. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ a b c Mitä tarkoittaa kotimyynti? minilex.fi. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ a b Ovelta ovelle -myynti sallittava 25.01.2000. MTV Oy. Arkistoitu 27.5.2015. Viitattu 26.05.2015.
- ↑ Ylipoussu, Ellinora: Hankitteko huonekalunne ostamalla oven raosta? Helsingin Sanomat, 4.10.1967. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ a b Laukkuryssät Sukuseura Skytät. 27.6.2013. Arkistoitu 16.11.2022. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ Koti- ja etämyynti kuluttajaliitto.fi. Viitattu 16.11.2022.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nevalainen, Pekka: Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin. Itäkarjalaisten liiketoimintaa Suomessa. SKS, 2016. ISBN 978-952-222-737-9.