Kosteusvaurio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesivahinkojälkiä

Kosteusvauriolla tarkoitetaan rakennuksen sisäpinnan aluetta tai rakenteen osaa, jossa havaitaan tai voidaan epäillä olevan näkyvää mikrobikasvustoa tai alueella on selviä kosteusjälkiä. Mikrobikasvuston esiintyminen varmennetaan mikrobiologisin menetelmin. Hoitamaton kosteusvaurio johtaa käytännössä aina mikrobivaurioon. Kosteusvaurio voi johtua monista syistä.[1] Kosteusvaurio voi aiheuttaa sisäilmaongelman.

Kosteusvaurion tunnistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosteusvaurio voidaan tunnistaa esimerkiksi ylimääräisen veden aiheuttamista kosteusjäljistä. Näitä ovat esimerkiksi rakennusmateriaalien muodonmuutokset, kuten pinnoitteiden irtoaminen, värimuutokset tai materiaalin turpoaminen sekä kalkkihärmän esiintyminen tiili- tai betonipinnassa.[2] Rakennuksen liiallinen kosteus voidaan myös todentaa sähköisillä mittalaitteilla. Mikrobivaurio on myös lähes varma merkki kosteusvauriosta.

Rakennusten kunnon arviointiin on olemassa monentasoisia menetelmiä ja palveluja. Kosteusvauriokuntoarvio on rakennustekninen tarkastus, jossa selvitetään rakennuksen kunto kosteusvaurioiden varalta. Tarkastuksessa käytetään aistinvaraisia menetelmiä, eikä pintoja rikota. Rakenteiden liiallinen kosteus osoitetaan pintakosteuden osoittimilla. Kuntotutkimuksessa selvitetään muun muassa rakenteiden ja koneteknisten järjestelmien kunto. Tässä tarkastustyypissä voidaan avata pintarakenteita ja käyttää laboratoriotutkimuksia. Kuntotutkimuksella saadaan tarkempaa tietoa rakennuksen kosteusteknisestä kunnosta kuin kuntoarvioilla.[1]

Kosteusvaurioiden syitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulvan aiheuttaman kosteusvaurion jälkiä.

Rakennuksen kosteusvaurio voi johtua monista syistä, joista tärkeimpiä ovat rakenteiden suunnittelussa ja toteutuksessa tapahtuvat virheet. Seuraavassa luettelossa on listattu joitakin kosteusvaurioiden vaaraa lisääviä tekijöitä ja esimerkkejä:

  • Rakennus- tai suunnitteluvirhe
    • Liian matalalle korolle perustettu rakenne
    • Salaojituksen puute tai toimimattomuus
    • Puutteellinen kosteuseristys
    • Kylmäsillat
    • Väärä tarvike- tai materiaalivalinta
    • Rakentamisen yhteydessä rakenteisiin jäävä kosteus
  • Riskirakenne tai huollon puute
    • Toimimaton veden poisto tasakatolta
    • Lipattomat ikkunanpuitteet
    • Räystäätön katto
  • Väärin toteutettu korjaus tai lisäeristys
  • Rakenteen puutteellinen tuuletus
  • Vesikattovuoto
  • Putkistovuoto
  • Laitevuoto
  • Huolimaton vedenkäyttö rakennuksen sisällä
  • Ilmanvaihtokanavien ja vesiputkien lämmönvaihtelusta johtuva veden kondensoituminen
  • Ilmankostuttimien liikakäyttö

Kosteusvaurioille alttiita rakenteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kellarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosteusvaurioitunut kellari.

Vanhojen rakennusten kellarien salaojitus ja seinien vedeneristys puuttuvat usein kokonaan. Salaojien puuttumisen lisäksi ongelmia voi aiheuttaa niiden tukkeutuminen maassa olevan hienojakoisen aineksen vähitellen kulkeutuessa putkiin, jolloin ne lakkaavat toimimasta. Yleistä on myös salaojan purkuaukon tukkeutuminen vuosikymmenten aikana.

Kellarin ulkopuolella oleva maa-aines saattaa kyllästyä vedellä, koska vesi poistuu maa-aineksesta hitaasti salaojituksen puuttuessa. Tällöin kellarinseinät saattavat olla kosketuksissa pitkiäkin aikoja veden kanssa. Kellarinseinämä on useimmiten rakennettu betonista tai kevytsoraharkoista. Nämä ovat materiaaleja, joissa vesi voi edetä kapillaarivoiman vaikutuksesta betonihuokosia pitkin kellarin sisäpintaan asti, mikäli ulkopinnassa ei ole asianmukaista vesieristettä, esimerkiksi bitumisivelyä tai -mattoa. Sama ilmiö voi tapahtua myös harkkorakenteessa, jossa sementtilaasti toimii kapillaarireittinä. Kapillaari-ilmiön lisäksi rakenne voi kastua vuotamalla seinässä olevien rakojen kautta. Kosteusvaurioiset kellariseinät ovat yleensä kosteita yläosastaan ja märkiä alaosastaan. Tämä johtuu siitä, että vesi laskeutuu painovoiman vaikutuksesta alaspäin ja törmää seinän perustuksiin.

Kosteusvauriota indikoiva mikrobivaurio on yleensä pahempi, jos seinän sisäpinta on peitetty lämmöneristeellä, paneloinnilla tai levytyksellä. Silloin veden haihtumisreitti on suljettu, eikä ilmanvaihto kuivata seinärakennetta. Käytännössä suurin osa seinän läpi tulleesta kosteudesta jää näin rakenteeseen. Kosteaa betoni- tai harkkopintaa vasten oleva puumateriaali tai lämpöeriste on hyvä kasvualusta homeille ja bakteereille. Tällaista kosteusvauriota on vaikea havaita aistinvaraisesti. Sisäpuolelta lämpöeristetty kellarinseinä voi joskus vahingoittua diffuusion seurauksena ulkopuolelta tulevan vesihöyryn vaikutuksesta, kun seinässä on muovikalvo. Näissä tapauksissa on vaikea erottaa toisistaan kapillaari- ja diffuusiokosteusvauriota.

Myös pintavedet voivat valua kellariin. Tällöin kysymys on yleensä sade- ja sulamisvesistä, jotka pääsevät kellariin joko vuotamalla rakenteissa olevien rakojen kautta tai siirtymällä kapillaarisesti. Usein molempia tapahtuu samanaikaisesti. Rakojen kohdalla valumisveden kastelema rakenne saattaa olla erittäin märkä. Tyypillisesti seinärakenteiden rakoja löytyy betoniseinistä, maanpinnan tasolla sijaitsevista ikkunanpielistä ja harkkoseinän epätiiviistä saumoista. Yleinen pintaveden aiheuttama kosteusvaurio johtuu siitä, että kellarin ulkopuolella oleva maa viettää sokkelia kohti. Tämä on erittäin ongelmallista, sillä kellariin valuva vesi kastelee rakenteet täysin. Lisäksi betoni ja sementtipohjainen harkko kuivuvat varsin hitaasti: on havaittu, että sateiden ja lumien sulamisen aikaan kastuva rakenne ei välttämättä edes kuivu ennen seuraavaa kastumista. Siksi kellariseinien pinnoilla, varsinkin kastumisalueen läheisyydessä on jatkuvasti mikrobikasvun vaara. Vaikka rakenteissa ei yleensä ole paljoa ravinteita bakteereille ja sienille, mikrobikasvustot ovat usein silminnähtävissä.

Useimmissa ennen 1960-lukua rakennetuissa kellariseinissä ei ole lämmöneristettä. 1960-luvun kellareihin rakennettiin usein sokkelihalkaisu yläosaan, mutta maan alapuolisiin osiin ei laitettu lämmöneristettä ainakaan ulkopuolelle. Sokkelihalkaisun puuttuessa kellariseinän yläosa kylmenee talvisin. Jos kellarissa on kosteat olosuhteet, saattaa kellarin yläosan kylmetä alle kastepisteen, jolloin seinänpintaan tiivistyy vettä.[3]

Alapohjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulettuvat alapohjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuulettuva alapohja kosteusvaurioituu yleensä riittämättömän tuuletuksen vuoksi. Tämän lisäksi vaurion syynä saattaa olla puutteellinen salaojitus, kapillaari-ilmiön katkaisevan kerroksen puuttuminen tai alapohjaan vuotava pintavesi. Joskus kosteusvaurioita syntyy tuulettuvaan alapohjaan paikallisesti, kun jokin alue jää tuulettumatta. Tällaisissa kohdissa voi ilman suhteellinen kosteus nousta maasta nousevan kosteuden seurauksena, eikä kosteus pääse poistumaan ilmavirtausten mukana. Paikallinen kosteusvaurio havaitaan todennäköisesti vain ryömimällä alapohjatilaan.[3]

Maanvastaiset alapohjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanvastainen alapohja kostuu yleensä kapillaari-ilmiön vuoksi, jolloin kosteus siirtyy laattamateriaalia pitkin sen yläpinnalle. Jos kapillaarisesti siirtyvä vesi kohtaa laatan yläpinnalla läpipääsemättömän esteen, kuten muovimaton tai muun eristävän materiaalin, kosteus jää laattaan. Kapillaarisen vedennousun taustalla saattaa olla tukkeentunut tai puuttuva salaojitus, jolloin lattialaatan alapuolella oleva sora- tai hiekkakerros vettyy. Jos kapillaarista vedennousua ei estetä, siirtyy kosteus suoraan betonilaattaan. Kosteus saattaa siirtyä myös eristelevyn saumoista. Jos lattian pinnassa on muovimatto, se estää herkästi kosteuden siirtymisen sisäilmaan. Näin lattialaatta muovin alla saattaa säilyä kosteana pitkiä ajanjaksoja, mikä havaitaan pintakosteusmittarilla.

Kapillaari-ilmiön lisäksi rakenteet voivat kostua pintavesien vuoksi, jolloin vettä saattaa joutua valesokkelirakenteen taakse seinien alajuoksuihin tai lattian eristetilaan. Näitä vauriotyyppejä ei useinkaan havaita pintakosteusmittarilla, vaan hajun perusteella.[3]

Yläpohjan kosteusvaurio ei välttämättä näy sisäkatossa

Yläpohja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa yläpohjien kosteusvaurioista johtuu vuodoista, jotka löytyvät piipun tai muun läpiviennin juuresta. Vuotava vesi kastelee yläpohjan eristeet, mutta saattaa pysähtyä höyrynsulkumuoviin. Tällöin sisäkattoon ei tule kosteusjälkiä, joten vaurio on erittäin hankala havaita. Käytännössä vaurio löydetään vain ryömimällä yläpohjan eristetilaan ja tutkimalla eristeitä. Määrätyillä eristetyypeillä kosteus aiheuttaa eristeisiin näkyvän jäljen, mutta muuten joudutaan avaamaan eristeitä. Joskus kosteusjälkiä jää eristeiden yläpuolisiin, näkyviin puurakenteisiin, mikä helpottaa vaurion löytymistä.

Myös yläpohjan huono tuulettuvuus aiheuttaa merkittävästi kosteusvaurioita. Usein tuulettuvuus huonontuu jälkikäteen tehtyjen muutostöiden, kuten lisäeristysten yhteydessä. Tällöin tuuletusrakoja usein tukitaan. Katealustan tuuletuksen on havaittu olevan usein puutteellinen ullakkotilaan rakennettujen lisähuoneiden kaltevien sisäkattojen kohdalla. [3]Kattorakenteiden kosteusongelmat saattavat myös yläpohjan puutteellisesta höyrynsulusta, jolloin kosteus etenee sisätiloista kattorakenteisiin.

Kosteusvaurioiden yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisissa rakennuksissa on paljon kosteusvaurioita. Joidenkin arvioiden mukaan peräti puolet pientaloista on vaurioitunut siten, että korjaus tai lisäselvitys vauriosta olisi tarpeen.[4] Haastatteluissa on selvinnyt, että 27 % suomalaisista pientaloasukkaasta on havainnut asunnossaan hometta.[5] Myös kuntien rakennuksissa on havaittu paljon kosteusvaurioita. Erityisesti päiväkodeissa ja urheilurakennuksissa on korjattavaa. Kunnat korjasivat 1996 - 1999 vuosittain viittä prosenttia rakennuskannastaan.selvennä

Työterveyslaitoksen selvitysten mukaan arviolta yli puolessa suomalaisista rakennuksista eli noin 700 000:ssa olisi todettavissa kosteusvaurion jäljet ja yli 100 000 rakennuksessa hoitamaton kosteusvaurio on johtanut rakenteiden homehtumiseen. [6]

Useissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimushankkeissa on selvitetty suomalaisten asuntojen ja koulurakennusten kosteusvaurioiden yleisyyttä. Tutkimuksissa todetaan, että kosteusvauriot ovat yleisiä kaikentyyppisissä asunnoissa ja kouluissa. Kerros- ja pientaloissa korjausten tai tarkemman tutkimisen tarvetta oli lähes joka toisessa asunnossa. Asuntojen kosteusvaurioista suurin osa on kosteissa tiloissa, ja loput vauriot jakautuvat melko tasaisesti eri tilojen kesken. Koulurakennuksista jopa 75 %:ssa on kosteusvaurioita. Puu- ja kivimateriaalista rakennettujen koulujen välillä ei ole suuria eroavaisuuksia, mutta puurakenteisissa kouluissa on lukumääräisesti hieman enemmän kosteusvaurioita pinta-alaan suhteutettuna. Puukoulujen vauriot ovat vaurioasteeltaan pahempia, mutta pinta-alaltaan pienempiä kuin kivikoulujen vauriot. Koulurakennusten kunto on vähitellen huonontunut johtuen huollon ja kunnostuksen puutteista, joten niihin on päässyt syntymään vakaviakin kosteusvaurioita.[7]

Tyypillisiä kosteusvaurioita eri vuosikymmenien pientaloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suoritti vuonna 1993 tutkimuksen "Pientalojen kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen". Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa eri vuosikymmenillä rakennettujen suomalaisten pientalojen kuntoa.

1960-lukua varhaisemmat rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen 1960-lukua rakennettuja erillispientaloja oli Suomessa noin 400 000 kappaletta vuonna 1993, joista suurin osa rintamamiestaloja. 1950-luvun talojen yleisimmäksi kosteusvaurioksi on osoittautunut maata vasten rakennetun perusmuurin vuoto, jonka kautta kosteus pääsee kellaritiloihin. Kansanterveyslaitoksen suorittamassa tutkimuksessa tämä vaurio havaittiin joka toisessa tutkitussa talossa. Joka toisessa talossa havaittiin myös vesikattovaurio. Sen todettiin johtuvan yleensä peltikaton naulanreikien vähäisestä vuodosta tai kondenssivedestä, joka tiivistyi peltikattoon pyykinkuivauksen yhteydessä. Joka kolmannesta tutkitusta rakennuksesta löytyi myös putki- ja laitevuotojen aiheuttamia kosteusvaurioita.selvennä[8]

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun pientalojen yleisin kosteusvaurio on vesikatteen vuoto, josta kärsi THL:n tutkimuksen mukaan 38 % tutkituista taloista. Yhtä yleinen ongelma on seinien kosteusvaurio, joka löytyy yleensä kylpyhuoneesta. Putkiston aiheuttamia kosteusvaurioita on 35 %:ssa taloja ja talon alapohjan vaurioita 34 %:ssa tutkituista 60-luvun taloista. Alapohjan vaurion syy on yleensä joko kylpyhuoneen lattiavaurio tai talon ulkopuolisten pintavesien jääminen sokkelin juureen. Ilmanvaihtokanaville kondensoituneesta vedestä aiheutuu kosteusvaurioita noin 12 %:ssa taloista.[8]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän vuosikymmenen pientalot ovat tyypillisesti matalalle perustettuja, puurunkoisia taloja, joista monissa on myös valesokkelirakenne. 1970-luvulla alettiin käyttää muovia höyrysulkuna. Yleisin kosteusvaurio on vesikatteen vuoto (jopa 61 %), johtuen tasakatoista ja vuotavista läpivienneistä. Yleinen ongelma on myös kylpyhuoneen seinien kosteusvaurio (28 %), putkivauriot (26 %) sekä alapohjavauriot (22 %). Alapohjavaurion syynä on yleensä kylpyhuoneen lattiavaurio. Ilmanvaihtokanaville kondensoituneesta vedestä on aiheutunut kosteusvaurioita noin 22 %:lle 1970-luvun taloista.[8]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun pientalojen yleisin kosteusongelma on seinien kosteusvaurio, joka esiintyy usein kylpyhuoneen seinässä (42 %). Laitevaurioita (25 %), alapohjan kosteusvaurioita (24 %), vesikattovaurioita (21 %) sekä ilmanvaihtokanaville kondensoituneesta vedestä aiheutuneita kosteusvaurioita (24 %) löytyy myös suhteellisen paljon. Vesijohtovaurioita (12 %) löytyy myös.[8]

Kosteusvauriorakennuksen aiheuttama terveysvaara[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosteusvaurioituneen rakennuksen mikrobikasvusto voi muodostaa terveyshaitan. Tämän vuoksi kosteusvaurioituneissa rakennuksissa oleskelevilla ihmisillä onkin todettu keskimääräistä enemmän terveysongelmia.[5] Kosteusvauriorakennuksiin yhdistettäviä terveyshaittoja on kutsuttu termillä "sairaan rakennuksen syndrooma".

Kosteusvaurioihin liitettyjä oireita ja sairauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosteusvauriorakennuksissa oleskelevilla ihmisillä on todettu esiintyvän tavanomaista enemmän ärsytysoireita ja epäspesifejä yleisoireita. Erityisesti hengityselinten oireet ovat kosteusvauriorakennuksissa yleisiä.[9][10]

Kosteusvaurioituneissa rakennuksissa altistuneilla on kuvattu monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat silmien ja limakalvojen ärsytysoireet; nuha, kurkkukipu, äänen käheys, pitkittynyt yskä ja lisääntynyt limaneritys. Tyypillisiä oireita ovat myös allergioiden puhkeamiset tai pahenemiset, sillä useat homeet ovat tunnettuja allergeenien tuottajia.[6]

Varsinaisten oireiden lisäksi kosteusvauriorakennuksissa asuvilla tai työskentelevillä ihmisillä on todettu myös ylisairastavuutta muun muassa seuraavien suhteen: astma,[11] niveltulehdus (artriitti)[12] ja sydän- ja verisuonitaudit.[13]

Terveysongelman syyn osoittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kymmenet-, jopa sadattuhannet ihmiset herkistyvät päivittäin rakennuksissa eläville mikrobeille. Altistuksen yhteyttä sairauden, esimerkiksi astman puhkeamiseen on hyvin vaikea osoittaa, sillä mikrobilaatujen valtavan määrän ja syy-yhteyden osoittamisen vaikeuden vuoksi oireiden aiheuttajaa on usein vaikeaa, ellei mahdotonta saada selville. Ongelmallista on myös se, että suurin osa ihmisistä ei herkisty homeille päiväkodeissa, kouluissa ja sairaaloissa, he eivät saa oireita - ainakaan lyhyellä aikavälillä. Tällöin sairastuneen ja oireilevan työntekijän tai palvelujen käyttäjän on hyvin vaikea saada osoitetuksi yhteyttä oman sairastelunsa ja rakennuksessa ilmenevän homeongelman välillä. Homeongelma saattaa laukaista psykososiaalisen kriisin[14]

Suomessa työsuojelupiiri valvoo työpaikan olosuhteita, ja se voi olla tehokkain tapa pakottaa työnantajaa, useissa tapauksissa kuntaa korjaamaan kiinteistö tai osoittamaan korvaavat homeettomat tilat. Käytännössä syy hometerveyskeskuksen, homesairaalan tai homekoulun korjaamiseen on työsuojelullinen, esimerkiksi opettajien tai terveydenhoitoalan ammattihenkilöiden työsuojeluun liittyvä, koska potilasturvallisuuden tai koululaisten terveyden perustein asian ajaminen on vaikeampaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Asumisterveysopas 2008, 2. korjattu painos, Sosiaali- ja Terveysministeriö
  2. Hometalo ja kosteusvaurio 2008. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 25.4.2009.
  3. a b c d Juhani Pirinen: Pientalojen mikrobivauriot, Hengitysliiton julkaisuja 19/2006.
  4. KTL: Pientalojen kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen.
  5. a b Outi Koskinen: Moisture, Mold and Health. National Public Health Institute, Kuopio. ISBN 951-740-114-0.
  6. a b Työterveiset 1996-03, Aarne Luukkonen, Kosteusvaurio ja oireita - onko syynä homeallergia?
  7. KTL:n sivut Viitattu 30.4.2009
  8. a b c d Partanen, P. ym., Pientalojen kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen. KTL:n julkaisuja KTL B6/1995 ISBN 951-53-0167-X
  9. Tuomainen, M., 2002. The Present State of and the Requirements for indoor Air Climate in the Home Environment of Occupants with Respiratory Diseases. University of Kuopio. ISBN 951-781-233-7.
  10. Meklin, T., 2002, Microbial Exposure and Health in Schools - Effects of Moisture Damage and Renovation. National Public Health Institute, Kuopio. ISBN 951-740-289-9.
  11. Curtis, L.C., Lieberman, A., Stark, M., Rea, W., Vetter, M., 2004. Adverse health effects of indoor molds. J. Nutr. Environ. Med. 14, 261-274.
  12. Husman, T., 1996. Health Effects of Indoor-air Microorganisms. Indoor Air 22, 5-13.
  13. Storey, E., Dangman, K.H., Schenck, P., DeBernardo, R.L., Yang, C.S., Bracker, A., Hodgson, M.J., 2004. Guidance for Clinicians on Regocnition and Management of Health Effects Related to Mold Exposure and Moisture Indoors. University of Connecticut Health Center, Division of Occupational Health and Environmental Medicine, Farmington, CT, USA, 70 pp + appendices
  14. Kajanne, A. & al: Homeongelma ja sen psykososiaaliset vaikutukset Sosiaali- ja terveysministeriö.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]