Kontekstivihje

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kontekstivihjeet (engl. contextualization cues) ovat keskustelun ei-referentiaalisia osatekijöitä, hienovaraisia vihjeitä, jotka vaikuttavat merkityksen muotoutumiseen. Kontekstivihjeet kuuluvat kielitieteellisen pragmatiikan, sosiolingvistiikan ja keskusteluntutkimuksen alaan.

Tavanomaista kontekstivihjeitä ovat muiden muassa seuraavat:

  • prosodia
  • puhenopeuden muutos
  • tauko
  • epäröinti
  • päällekkäisyys
  • avaus- ja lopetusrutiinit
  • eleet ja ilmeet yms.

Kon­tekstivihjeet saavat merkityksen vasta vuorovaikutustilanteessa, ja useat vihjeet ohjaavat tulkintaa yhtä aikaa samaan suuntaan. Kontekstivihjeet ovat kon­trastiivisia: merkitys perustyy muutoksiin. Vihjeiden merkitys riippuu hyvin paljon kulttuurista, sillä ne ovat suhteellisia. Peter Auer havainnollistaa: ”Vihjeen ainoana ’merkityksenä’ on (mukaillakseni Jakobsonin foneemimääritelmää) ’osoitus toiseuteen’”.[1]

Kontekstivihjeet ovat sosiokulttuurista tietoa. Vihjeet aktivoivat kulttuurin jäsenten muistista tietorakenteita, joiden avulla asioita voidaan ymmärtää. Tietorakenteet ovat stereotyyppistä tietoa tilanteesta ja kielenkäytöstä. Kontekstivihje aktivoi tietyn toimintatyypin. Pieni muutos kontekstissa voi saada aikaan suuren muutoksen tulkinnassa.

Stephen C. Levinson on verrannut, että kontekstivihjeet ovat kuin sormeen kiedottu nyöri tai nenäliinaan sidottu solmu.[2] Kontekstivihjeet ovat siksi eräänlaisia toisen asteen symboleita: ne viittaavat tilanteeseen, jossa varsinainen muistaminen tapahtui ja toivon mukaan tapahtuu uudelleen. Kontekstivihjeet eivät korvaa tulkintaprosessia vaan antavat sille suunnan. Ne voivat viitata pitkällekin. Kontekstivihjeet tekevät usein kaksi asiaa yhtä aikaa: ensiksikin ne luovat vastakohtaisuuden ja ilmaisevat, että jotain uutta on ilmassa, ja toisekseen ne rajoittavat tulkintojen määrää.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Auer 1992: 31.
  2. Levinson 1983.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auer, Peter 1992: Introduction: John Gumperz’ Approach to Contextualization. — The Contextualization of Language (toim. Peter Auer & Aldo di Lucio), s. 1–37. Pragmatics and Beyond, new series 22. Amsterdam: Rodopi.
  • Levinson, Stephen C. 1983: Pragmatics. Cambridge: University Press.