Klaus Baudelaire

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Klaus Baudelaire
Luoja(t) Daniel Handler
Näyttelijä(t) Liam Aiken
Ensiesiintyminen Ankea alku
Ammatti amatööritutkija
Sukupuoli mies
Ikä 13
Suhteet
Vanhemmat Beatrice Baudelaire
Bertrand Baudelaire
Sisarukset Violet Baudelaire
Sunny Baudelaire
Lapset Beatrice Baudelaire (adoptoitu)
Muut sukulaiset Kreivi Olaf
Montgomery Montgomery
Josefiina Wihellys

Klaus Baudelaire on yksi "Lemony Snicket" -nimellä kirjoittaneen Daniel Handlerin luoman suositun lasten- ja nuortenkirjasarjan Surkeiden sattumusten sarja protagonisteista. Klaus on Baudelairen orpojen keskimmäinen lapsi: hänellä on vanhempi sisko Violet ja nuorempi sisko Sunny.

Sarjan alussa Klaus on 12-vuotias, ja kirjassa Kelvoton kylä hän täyttää kolmetoista.[1] Sarjan lopussa hän on neljätoista, ja luvussa neljätoista hän on viisitoista vuotta.

Kiinnostuksenkohteet ja kyvyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klaus on innokas lukija, ja hänen lempikirjansa on The Water Cycle, Volume 196. Klaus muistaa yleensä kaiken, minkä lukee, ja tämän kyvyn ansiosta hän usein onnistuukin pelastamaan Baudelairet pulasta.

Omituisessa opinahjossa Klaus ja Isadora Quagmire vaikuttavat tuntevan kiinnostusta toisiinsa, mutta yhdennessätoista kirjassa Klaus saa ensisuudelmansa ja hänen sydämensä särkyy ensi kerran mykologi Fionan ansiosta.

Ankea alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ankea alku

Sarjan alussa Baudelairien vanhemmat Bertrand ja Beatrice Baudelaire kuolevat tulipalossa, joka tuhoaa myös heidän kotinsa, jolloin Baudelairet orpoutuvat. Pankkiiri Arthur Poe, joka on Baudelairien uskottu mies ja vastuussa heidän omaisuudestaan, lähettää Baudelairet heidän julman sukulaisensa, kreivi Olafin, luokse. Lapsille selviää pian, että Olaf tahtoo vain heidän omaisuutensa itselleen.

Ollessaan Olafin luona Violet melkein joutuu menemään naimisiin hänen kanssaan, mutta onnistuu välttämään sen allekirjoittamalla paperit vasemmalla kädellään oikeansa sijasta. Lasten pelastuttua Olaf lähtee kätyreineen pakoon.[2]

Kirjat 2 ja 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Käärmekammio ja Avara akkuna

Herra Poe siirtää Klausin, Violetin ja Sunnyn heidän Montgomery Montgomery -setänsä luokse asumaan, ja Klaus pääsee vihdoinkin tuntemaan, että hänen tutkijankykyjään arvostetaan, kun Monty-setä laittaa hänet tutkimaan perulaisia käärmeitä. Klaus myöntää olevansa onnellinen Monty-sedän luona, mutta ikävöivänsä silti yhä vanhempiaan.[3]

Kreivi Olaf saapuu kuitenkin taas paikalle naamioituneena "Stefanoksi", ja Perunmatkan aamuna lapset löytävät Monty-sedän kuolleena käärmekammiostaan. Olaf puhuu itsensä pussiin Monty-sedän kuolemaa selittäessään, ja muiden tajuttua hänen henkilöllisyytensä, hän pakenee.

Avarassa akkunassa herra Poe lähettää Klausin ja hänen siskonsa Josefiina Wihellyksen luokse. Kirjassa Klausilla ei ole suurta roolia, mutta hän osoittaa suurta ongelmanratkaisukykyä selvittämällä Josefiina-tädin heille jättämän salaviestin, joka tosin on naamioitu itsemurhakirjeeksi. Klausin tutkijankyvyt myös johdattavat Baudelairet Lurkkiluolaan.[4] Lasten urheudesta huolimatta kreivi Olafin onnistuu potkaista Josefiina-täti Itkujärven verenhimoisille iilimadoille.

Kirjat 4 ja 5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Saiturin saha ja Omituinen opinahjo

Kirjassa Saiturin saha Olafin kätyri Georgina Orwell hypnotisoi Klausin. Klaus on kirjassa hypnotisoimattomana vain muutamassa osassa, ja muissa kohdissa hän on kuin transsissa. Klausin keksijänkyvyt auttavat häntä pelastamaan heidän huoltajansa Herran mukavan yhteistyökumppanin Charlesin hengen.[5]

Kirjassa Omituinen opinahjo lapset lähetetään sisäoppilaitos Vaaksavaaran valmistavaan kouluun[6], johon Olafkin ilmaantuu liikunnanopettajaksi pukeutuneena. Quagmiren kolmoset Duncan ja Isadora auttavat Baudelaireja kuitenkin jakamalla omat muistiinpanonsa heidän kanssaan, jotta orvot pääsisivät kokeistaan läpi. Baudelaireille myös selviää enemmän "VPK:ksi" kutsutusta järjestöstä. He eivät ehdi jakaa tietojaan kolmosten kanssa kuitenkaan ennen, kuin Olaf sieppaa heidät autoonsa.

Kirjat 6 ja 7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Haamuhissi ja Kelvoton kylä

Baudelairet lähetetään asumaan Jerome ja Esmé Kurjimon luokse [7]. Klaus tekee kirjassa havainnon, joka paljastaa lapsille kreivi Olafin juonen: talon hissikuilu on tyhjä, ja se on todellisuudessa salainen Olafin käyttämä tunneli. He löytävät kuilusta myös Quagmiren kolmoset, mutteivät onnisut vapauttamaan näitä. Kirja päättyy, kun Jerome luovuttaa Baudelairien huoltajuuden ollessaan liian pelkuri auttaakseen heitä.

Kirjassa Kelvoton kylä Klaus siskoineen menevät Variksenpalvojien kylään, jossa he saavat Quagmireilta salaviestejä, joiden ansiosta he onnistuvat pelastamaan sisarukset. Heidän juonensa menee kuitenkin vikaan, ja vain Quagmiret pääsevät pakoon.[1]

Kirjat 8 ja 9[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ollessaan kahdeksannen kirjan aikana Salojen sairaalassa kreivi Olaf sieppaa Violetin, ja Klaus selvittää miehen aikovan poistaa Violetin pään. Klaus ja Sunny kuitenkin naamioituvat ja onnistuvat pakenemaan sairaalasta siskonsa kanssa hengissä.[8]

Yhdeksännessä kirjassa sisarukset naamioituvat kaksipäiseksi kummajaiseksi, "Beverlyksi ja Elliotiksi", sekä susilapsi Chaboksi, ja pääsevät mukaan Tivoli Tiritombaan. Kreivi Olaf keskeyttää taas heidän tutkimuksensa, ja he saavat selville, että VPK tarkoittaa vapaapalokuntaa.[9]

Viimeinen kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Loppu

On mahdollista, että Klaus sisaruksineen kuolee Beatrice-veneen haaksirikossa sarjan viimeisessä kirjassa. Kuitenkin he ovat voineet myös kadota "Suuren tuntemattoman" mukana.[10]

Valeasut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan Kelvoton kylä lopussa Baudelaireja syytetään murhasta, jonka jälkeen heillä ei ole enää huoltajia, ja he joutuvat lähtemään pakoon poliiseja. Sen aikana Klaus käyttää seuraavia valepukuja:

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa Klausia esittää Liam Aiken, joka ei käytä laseja muuten kuin lukiessaan, toisin kuin kirjoissa, joissa hän käyttää niitä jatkuvasti. Klausin näytetään myös olevan hyvin pessimistinen Baudelairien tilanteen suhteen, mutta elokuvan lähetessä loppuaan, hän muuttuu optimistisemmaksi.

Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Snicket, Lemony (2001). Kelvoton kylä, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 978-0064408653. 
  2. Snicket, Lemony (1999). Ankea alku, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0064407667. 
  3. Snicket, Lemony (1999). Käärmekammio, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-440767-5. 
  4. Snicket, Lemony (2000). Avara akkuna, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-440768-3. 
  5. Snicket, Lemony (2000). Saiturin saha, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-440769-1. 
  6. Snicket, Lemony (2000). Omituinen opinahjo, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-440863-9. 
  7. Snicket, Lemony (2001). Haamuhissi, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-440864-7. 
  8. Snicket, Lemony (2001). Painajaisten parantola, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. 
  9. Snicket, Lemony (2002). Tihutöiden tivoli, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-441012-9. 
  10. Snicket, Lemony (2006). Loppu, Surkeiden sattumusten sarja. HarperCollins. ISBN 0-06-441016-1.