Kivijalkakauppa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helsingin Fredrikinkadulla on paljon erikoisliikkeitä talojen kivijaloissa.

Kivijalkakauppa on liike, joka sijaitsee kerrostalon katutasossa. Liiketila on helposti saavutettavissa kadulta. Kaupan näyteikkunat toimivat liikkeen mainoksina, joiden avulla pyritään houkuttelemaan ohikulkijoita ostoksille. Kerrostalon muissa kerroksissa voi olla esimerkiksi asuinhuoneistoja, toimistoja ja muita kauppaan liittymättömiä huoneistoja. Talo on yleensä rakennettu ensisijaisesti muuhun kuin kaupan käyttöön.

Kivijalkakauppa on tiiviisti rakennetuissa kaupunkikeskustoissa tavallinen kauppatilan muoto. Erillisiä kaupoiksi tehtyjä rakennuksia esiintyy laajemmin kaupunkikeskustojen ulkopuolella.

Keskustelussa termiä kivijalkakauppa käytetään usein vertailukohtana kauppakeskuksille, automarketeille ja tavarataloille. Monesti kivijalkakaupalla tarkoitetaan lähellä olevaa pienikokoisempaa kauppapistettä, esimerkiksi lähikauppaa, kun taas kauppakeskus, automarket ja tavaratalo kuvaavat kauempana sijaitsevia suuria kaupan keskittymiä.

Käytännössä sanat kivijalkakauppa ja kivijalkaliike ovat siirtymässä tarkoittamaan verkkokaupan eli nettikaupan vastakohtaa, fyysistä liiketoimintaa tai liiketilaa, jossa asiakas kohdataan kasvokkain ja jossa tämä pääsee näkemään ja koskettamaan myytäviä tavaroita.[1][2] Kivijalkakauppa on saanut hyvin paljon saman merkityksen kuin englannin brick and mortar store tai brick and mortar business.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.