Kisamos (Aptera)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kisamos
Κίσαμος
Sijainti

Kisamos
Koordinaatit 35°28′16″N, 24°08′54″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Kalámi, Áptera, Soúda, Chaniá, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta
Kaupunki Aptera

Kisamos (m.kreik. Κίσαμος, myös Kissamos, Κίσσαμος, lat. Cisamus) oli antiikin aikainen kaupunki Kreetan saarella Kreikassa. Se toimi Apteran poliksen satamana, ja sijoitetaan nykyiseen Kalámiin nykyisen Ápteran kylän lähelle.[1][2][3][4]

Kisamos sijaitsi Kreetan pohjoisrannikolla välittömästi Apteran kaupunkikeskuksen alapuolella, lähellä nykyistä Izzeddinin linnoitusta. Se esiintyy Tabula Peutingerianassa, jossa se on sijoitettu kahdeksan roomalaista mailia eli noin 12,8 kilometriä itään Kydoniasta. Strabon mainitsee Kisamoksen Apteran satamana. Se oli aina Apteran alaisuudessa, eikä sillä ole siitä erotettavissa olevaa historiaa.[1][5] Apteran Kisamosta ei tule sekoittaa toiseen Kisamokseen, joka sijaitsi lännempänä ja oli Polyrrhenian poliksen satama.[1][2]

Kaupungin paikalta on löydetty rakennusten perustuksia, satamarakennelmien jäänteitä sekä keramiikan osia klassiselta roomalaiselle kaudelle.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”KISAMOS (Kalami) Apokoronas district, Crete”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. a b Smith, William: ”Cisamus (1)”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. Kisamos? Pleiades. Viitattu 21.10.2019.
  4. Kisamos Kalami (Crete) 1 Kalami - Κίσαμος ToposText. Viitattu 21.10.2019.
  5. Strabon: Geografia 10.4.13.