Kirja A & Ö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirja A & Ö oli Yleisradion TV1:ssä nähty kirjallisuusohjelma. Ohjelmasarja alkoi 1999, ja sen aiheena olivat ajankohtaiset kirjat ja kirjailijat. Vuonna 1999-2000 sitä toimittivat ja juonsivat kirjailija Kreetta Onkeli ja Markku Soikkeli. YLEn vaatimuksesta toimittajat vaihdettiin keväällä 2000 kirjailija-toimittaja Tuula-Liina Varikseen. Sarja päättyi elokuussa 2005.

Ohjelmassa Variksen vieraina ja keskustelukumppaneina ovat esiintyneet muiden muassa Tommy Tabermann, Matti Yrjänä Joensuu, Orvokki Autio, Pirjo Hassinen, Pekka Kejonen, Yrsa Stenius, Harri Tapper ja Matti Klinge. Tavallisesti vieras esitteli ohjelman lopussa viisi suosikkikirjaansa. Lisäksi ohjelmassa kokoontui säännöllisesti lukupiiri keskustelemaan ajankohtaisesta kirjasta. Lukupiiriin kuuluivat muiden muassa Claes Andersson, Anna-Leena Härkönen ja Jarkko Martikainen.

Kesällä 2005 ohjelma nähtiin nimellä Kesäkirja A & Ö. Tuotantokauden ohjelmat kuvattiin Helsingissä kirjailijatalo Villa Kivessä.

Ohjelman on tuottanut Ikoni & Indeksi. Kirja A & Ö:n tekijät, sen toimittaja Tuula-Liina Varis sekä tuottajat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa, saivat vuonna 2005 Suomen Kirjainstituutin säätiön Kirja kirjasta -palkinnon. Palkinnon arvo on 3 000 euroa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]