Kielikylpy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maorinkielisen kielikylpykoulun kyltti Seatounissa Uudessa-Seelannissa.

Kielikylpy on opetusmenetelmä, jossa vierasta kieltä (”kylpykieltä”) käytetään tarkoituksellisesti lapsen ympäristössä, yleensä koulussa tai päiväkodissa. Esimerkiksi koulussa eri oppiaineita voidaan opettaa kylpykielellä. Kielikylpyä käyttävää päiväkotia voidaan nimittää myös kielipesäksi, etenkin jos kylpykielenä on katoamisuhan alainen vähemmistökieli.

Kielikylpy perustuu ajatukseen, että lapsi omaksuu kylpykielen samalla tavalla kuin äidinkielen: kuulemalla sitä ympäristössään ja käyttämällä sitä todellisissa viestintätilanteissa.[1]Kielikylpyopetuksen tavoitteena on kaksikielisyys, eli lapset oppivat toisen kielen ilman että heidän äidinkielensä kärsii.[2] Kielikylpy kestää yleensä vuosia, ja opettajien pitäisi olla kaksikielisiä. Myös kodin ja koulun välinen yhteistyö on tärkeää.[3]

Äidinkielen ja kylpykielen järjestys ja laajuus on erilainen eri kielikylpymuodoissa:

  • Varhainen täydellinen kielikylpy tarkoittaa sitä, että opetus tapahtuu aluksi kokonaan kylpykielellä ja äidinkielen osuus kasvaa myöhemmin. Viidennellä tai kuudennella luokalla kylpykielen ja äidinkielen määrä vakiintuu, ja kylpykielen osuus on vähintään puolet.
  • Varhainen osittainen kielikylpy käyttää aluksi jonkin verran vähemmän kylpykieltä kuin täydellinen kielikylpy.
  • Viivästetty kielikylpy ja myöhäinen kielikylpy aloitetaan vasta ala-asteen lopussa tai yläasteen alussa.[4]

Kielikylpyopetus sai alkunsa Kanadassa 1960-luvulla. Suomessa varhaista täydellistä kielikylpyä on käytetty ruotsin opetuksessa vuodesta 1987, ja sitä on tutkittu Vaasan yliopiston kielikylpyprojektissa.[2]

Tutkimusten mukaan kielikylpy on tehokas opetusmenetelmä, eikä se haittaa äidinkielen kehitystä. Kielikylvyn avulla on mahdollista saavuttaa toiminnallinen kaksikielisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat ymmärtävät kylpykieltä yhtä hyvin kuin syntyperäiset kielen puhujat, mutta lukeminen ja kirjoittaminen ei yllä samalle tasolle. Kaikki kielen osa-alueet eivät myöskään kehity tasapuolisesti, vaan sanaston, kieliopin ja kielen sosiaalisen vaihtelun hallinta jää heikommaksi. Toisaalta kielikylvyn avulla saavutetaan parempia oppimistuloksia kuin millään muulla kielenopetuksen menetelmällä, ja lisäksi kielikylpyoppilaalle kehittyy myönteinen asenne kylpykielen kulttuuria kohtaan.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvinen, Heini-Marja & Nikula, Tarja & Marsh, David: Vieraskielinen opetus. Kari Sajavaara & Arja Piirainen-Marsh: Kielenoppimisen kysymyksiä, 1999, s. 229-258. Jyväskylä: Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto. ISBN 951-39-0621-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Järvinen ym. s. 230.
  2. a b Järvinen ym. s. 231.
  3. Järvinen ym. s. 232.
  4. Järvinen ym. s. 232.
  5. Järvinen s. 237-238.