Kieleily
Kieleily (engl. languaging) on käsite, jolla on pyritty kuvaamaan kieltä ihmisen lajityypillisenä yhteistoiminnan muotona, joka mahdollistaa inhimillisen sosiaalisen järjestyksen muodostumisen. Sana on oleellisesti (englannissa) verbimuoto ja (suomessa) deverbaalinen johdos, millä on pyritty korostamaan sellaista näkemystä ’kieleen’, jossa valmiiden yksiköiden (sanojen, morfeemien, äänteiden) ja niitä koskevien sääntöjen sijaan korostuu prosessuaalisuus ja dynaamisuus. Termi on peräisin chileläisiltä biologeilta ja filosofeilta Humberto Maturanalta ja Francisco Varelalta.[1]
Kieleilyn käsitettä on käytetty esimerkiksi radikaalissa ekolingvistiikassa, jossa integrationistista koulukuntaa (esimerkiksi Roy Harris) seuraten on haluttu erottautua niin perinteisen kielitieteen tavasta rajata kieli erilleen muusta viestinnästä kuin niistä välineistä, joilla se on kieltä kuvannut – yksiköistä ja niitä koskevista säännöistä tai normeista. Radikaali ekolingvistiikka näkee kielen nousevan ”laajennetussa inhimillisessä ekologiassa” kulttuurin, toiminnan ja ruumiinliikkeiden yhteensulaumana. Tällöin kaikki puhunnokset tai kielenilmaukset voidaan Charles Sanders Peircen semioottista terminologiaa käyttäen nähdä ensisijaisesti ikonisina ja indeksaalisina pikemmin kuin perinteiseen tapaan symbolisina, joskin ne samalla voidaan nähdä symbolisaatioina aiemmin kohdatuista ikoneista ja indekseistä.[2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Cummins, Fred: Language as a problem. Language Sciences 88, 2021.
- ↑ Cowley, Stephen J.: Life and language: Is meaning biosemiotic?. Language Sciences 67, 2018.
- ↑ Kravchenko, Alexander V.: The experiential basis of speech and writing as different cognitive domains. Pragmatics & Cognition 17: 3, 2009.