Keskiajan kirkkotyylit
Keskiaikaiset kirkot on rakennettu aluksi romaanisen tyylin ja myöhemmin goottilaisen tyylin mukaisesti. Kirkkoja alettiin rakentaa keskiajan kuluessa yhä enemmän. Aluksi niiden tyylipiirteet olivat peräisin roomalaisajalta, mutta myöhäiskeskiaikaan mennessä rakennustyyli muuttui kokonaan toisenlaiseksi. Kirkkojen suurella koolla ja tyylillä pyrittiin ilmentämään alueen voimaa ja arvovaltaa, vaikka niiden ympärillä olevia kaupunkeja leimasi köyhyys.[1]
Romaaninen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Romaaninen tyyli
Kristittyjen ensimmäisiä kokoontumispaikkoja olivat antiikin Rooman basilikat. Niinpä myös 950-luvulta alkaen rakennetuissa basilikakirkoissa näkyy antiikin Rooman arkkitehtuurista perittyjä piirteitä. Antiikin basilikan puinen tasakatto korvattiin puoliympyrän muotoisilla holveilla, jolloin kirkon sisälle tuli lisää avaruutta. Kirkon keskipiste oli ristikeskus, pituussuuntaisen ja poikittaissuuntaisen tilan leikkauspiste, jota kattoi puolipallon muotoinen kupoli. Rakennusaineina käytettiin graniittia, basalttia, kalkkikiveä, kalkkituffia, jokikiveä sekä tiiltä. Arkkitehtonisia koristeita käytettiin vain niukasti, ja selkeys sekä yksinkertaiset geometriset muodot olivat koristelun tavoitteita.[2]
Romaanisessa tyylissä oli vaikutteita myös Bysantin taiteesta ja luostarirakennuksista. Tyylille ominaisia piirteitä olivat puoliympyrän muotoiset pyörökaariholvaukset, jonka takia tyyliä on voitu sanoa myös pyörökaarityyliksi. Kirkkojen seinät oli tehty paksuiksi ja niissä oli pieniä ikkunoita, jotka olivat pelkkiä aukkoja. Kun vihollinen iski kylään, kyläläiset saivat kirkosta hyvän turvapaikan. Romaaninen tyyli ei kuitenkaan ole täysin yhtenäinen, vaan tyylissä on huomattavia vaihteluja eri paikkakunnilla.[1]
Gotiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Goottilainen arkkitehtuuri
1100-luvulla Ranskan alueella sai alkunsa goottilainen tyyli, jonka valtakausi jatkui 1400-luvun loppuun saakka. Se oli täysin uusi tyylisuunta, jossa näkyivät ristiretkillä saadut islamilaiset vaikutteet. Sen kehittäjistä tunnetaan sistersiläinen apotti Suger.[2] Nimitys goottilainen oli aluksi halveksiva, ja sillä viitattiin antiikin tuhonneisiin gootteihin.
Goottilaiselle arkkitehtuurille oli tyypillistä korkeiden pilareiden muodostamat pystysuorat linjat, tornit, avarat yhtenäiset sisätilat, suipot kaaret, tukipilarit ja ruoteet. Tyyli sopi piispanistuinten katedraalikirkkoihin, koska se vaikutti mahtavalta ja ylväältä. Holvit olivat suippokärkisiä ja huomattavasti korkeampia kuin romaanisten kirkkojen holvikaaret. Goottilaisten kirkkojen holvien tarkoitus olikin kurottautua kohti Jumalan valtakuntaa. Seinät olivat ohuempia kuin romaanisen kirkon seinät, ja niitä koristivat koristeelliset tukirakenteet. Ikkunoiden koko kasvoi ja niiden avulla kirkon julkisivu koristeltiin värikkäästi (ruusuikkunat). Katedraalien ulko- ja sisäpuolella oli veistoksia, kuten eläinpäisiä räystäspatsaita (esimerkiksi Notre Damen kirkko).[1]
Goottilainen tyyli levisi Ranskasta ensin Britanniaan ja Saksaan. Sitä käytettiin aluksi suurimmissa kirkoissa, kuten katedraaleissa. Notre Damen lisäksi tyylin tunnetuimpia edustajia ovat Chartresin, Reimsin, Amiensin, Rouenin, Strasbourgin, Walesin, Salisburyn, Lincolnin, Kölnin ja Ulmin tuomiokirkot. Tyylisuunnan vaiheet olivat varhais-, täys- ja myöhäisgotiikka.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 804-5, 1071. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
- ↑ a b Keskiaikainen arkkitehtuuri Hurtig, Silja. Vaasan yhteislukio. Arkistoitu 5.10.2008. Viitattu 11.8.2013.