Kauhakuormain

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jokioisten museorautatien kauhakuormain, jossa on myös kaivinkone

Kauhakuormain eli kauhakuormaaja on irrallisen aineen käsittelyyn tarkoitettu työkone.

Yksinkertaisimmat kauhakuormaajat ovat tavallisia traktoreita, joihin on asennettu erillisen kaksiosaisen, hydraulisesti säädettävän puomirakenteen avulla tarvittavan kokoinen kauharakenne, jota voidaan nostaa tai laskea; useimmissa kauhoissa on lisäksi erillinen hydraulinen säätölaite kallistuksen säätöä varten.

Konetta käytetään niin, että kauha lasketaan halutulle korkeudelle ja traktoria ajetaan eteenpäin, kunnes kauha on täyttynyt kyseessä olevalla aineella, kuten vaikkapa lumella; sitten kauha nostetaan irti maasta ja yhdistelmä ajetaan siihen kohtaan johon kauhaan kerääntynyt aine on vietävä; nyt kauha voidaan tyhjentää kallistamalla.

Kauhakuormaajia on olemassa monilukuinen tyyppivalikoima; useimmat niistä on rakennettu tähän nimenomaiseen tarkoitukseen, esimerkiksi ns. bobcat jossa on kaksi kiinteää akselia joiden kaikki neljä pyörää vetävät; tällaista konetta ohjaillaan jarrujen avulla. Kone on erittäin ketterä ja pieniin tiloihin mahtuva.

Samoin on olemassa kääntyvärunkoisia kauhakuormaajia, joiden runko on nivelöity noin puolivälistä; konetta ohjataan säätämällä rungon kääntymiskulmaa hydraulisesti.

Koneita käytetään runsaasti erilaatuisen irtonaisen tavaran, esimerkiksi rikasteen, lastaamiseen laivoihin ja rautatievaunuihin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]