Karl Llewellyn

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karl Llewellyn vuonna 1934

Karl Llewellyn (22. toukokuuta 189313. helmikuuta 1962) oli yhdysvaltalainen oikeustieteilijä.

Llewellyn kuului amerikkalaisen oikeusrealismin edustajiin. Hänen mukaansa vain se, mitä viranomaiset tekevät rikos- ja riita-asioissa, on oikeutta. Oikeussäännöillä on merkitystä vain siinä määrin kuin niiden avulla saattoi laatia ennusteita tuomioistuinten ja muiden viranomaisten tulevista ratkaisuista, ja muutoin ne ovat vain "leikkikaluja".[1] Llewellynin mukaan oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ei ollut kyse loogisesta subsumptiosta tosiseikkojen ja oikeussääntöjen kesken, vaan se on ei-loogista, jopa emotionaalis-irrationaalista toimintaa, jossa jokaisen ratkaisuun johtaa ainutkertainen intuitiivinen tunnetila. Oikeudellisten ratkaisujen perustelut ovat vain jälkikäteisiä näennäisperusteluita, jotka eivät ilmaise ratkaisuihin johtaneita todellisia tekijöitä, joiden selvittäminen on oikeustieteen tehtävä.[2]

Llewellyn kehitti ns. law-jobs -teorian, jonka mukaan kaikkien ihmisryhmien tulee huolehtia tiettyjen tarpeiden tyydyttämisestä ja tehtävien tekemisestä, jotka voidaan jakaa kuuteen kategoriaan. Näihin kuuluvat riitojen ja muiden ongelmien ratkaiseminen, käyttäytymisen ja odotusten ennaltaehkäisevä kanavointi, niiden uudelleenkanavointi reaktiona ulkoisiin muutoksiin, toimivallan jakaminen, kannustimien tarjoaminen sekä näiden tehtävien edellyttämien tekniikoiden, taitojen, välineiden ja käytäntöjen kehittäminen. Llewellyn hyödynsi teoriaansa tutkiessaan Yhdysvaltain intiaaniheimojen oikeutta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laakso, Seppo: Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampere: Tampereen yliopisto, 2012.
  • Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
  • Twining, William: General Jurisprudence: Understanding Law from a Global Perspective. Cambridge: Cambridge University Press, 2009.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siltala 2010, s. 108
  2. Laakso 2012, s. 74–75
  3. Twining 2009, s. 105–106