Karan Johar
| Karan Johar | |
|---|---|
| Syntymäaika | 25. toukokuuta 1972 (ikä 41) |
| Syntymäpaikka | Mumbai, Maharashtra, Intia |
| Aktiivisena | 1995– |
| Ammatti | Elokuvaohjaaja Elokuvatuottaja Elokuvakäsikirjoittaja Televisiojuontaja |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Karan Johar (s. 25. toukokuuta 1972) on intialainen elokuvaohjaaja, -tuottaja, -käsikirjoittaja ja televisiojuontaja, joka työskentelee Bollywoodissa. Hän on elokuvatuottaja Yash Joharin poika.
Ensimmäinen hänen ohjaamansa elokuva Kuch Kuch Hota Hai ilmestyi vuonna 1998 ja voitti kahdeksan Filmfare Awards -palkintoa. Myös seuraava elokuva, vuonna 2001 ilmestynyt K3G – Ilon päiviä, surun päiviä, oli suuri menestys ja voitti viisi Filmfare Awards -palkintoa. Hänen kolmas ohjauksensa Kabhi Alvida Naa Kehna ilmestyi vuonna 2006. Elokuva rikkoi Joharin aiemman elokuvan K3G – Ilon päiviä, surun päiviä viisi vuotta kestäneen ennätyksen kansainvälisesti eniten tuottaneena intialaisena elokuvana. Hänen seuraava elokuvansa My Name Is Khan ilmestyi helmikuussa 2010 ja rikkoi myös myyntiennätyksiä.
Johar juontaa Koffee with Karan -nimistä ohjelmaa, jossa hän haastattelee Bollywood-tähtiä ja muita intialaisia julkisuuden henkilöitä.
Sisällysluettelo |
Filmografia[muokkaa]
Ohjaaja[muokkaa]
- Kuch Kuch Hota Hai (1998)
- K3G – Ilon päiviä, surun päiviä (2001)
- Kabhi Alvida Naa Kehna (2006)
- My Name Is Khan (2010)
- Student of the Year (2012)
Tuottaja[muokkaa]
- Duplicate (1998)
- Kal Ho Naa Ho (2003)
- Kaal (2005)
- Dostana (2008)
- Wake Up Sid (2009)
- Kurbaan (2009)
- My Name Is Khan (2010)
- We Are Family (2010)
- I Hate Luv Storys (2010)
- Agneepath (2012)
- Ek Main Aur Ekk Tu (2012)
- Student of the Year (2012)
- Koochie Koochie Hota Hai (2013)
Käsikirjoittaja[muokkaa]
- Kuch Kuch Hota Hai (1998)
- K3G – Ilon päiviä, surun päiviä (2001)
- Kal Ho Naa Ho (2003)
- Kabhi Alvida Naa Kehna (2006)
- My Name Is Khan (2010)
- We Are Family (2010)
- Agneepath (2012)
- Student of the Year (2012)
- Koochie Koochie Hota Hai (2013)
Näyttelijä[muokkaa]
- Dilwale Dulhania Le Jayenge (1995)
- Main Hoon Na (2004) – Cameo
- Home Delivery: Aapko… Ghar Tak (2005) – Itsenään
- Alag (2006) – Itsenään (ääni laulussa ”Sabse Alag”)
- Salaam-E-Ishq (2007) – Itsenään (ääni)
- Om Shanti Om (2007) – Cameo itsenään
- C Kkompany (2008) – Cameo
- Fashion (2008) – Cameo itsenään
- Luck by Chance (2009) – Cameo itsenään
Sivulta puuttuu