Kansanpuku
Sivulta puuttuu Kansanpuku oli talonpoikaisväestön 1800-luvulle asti käyttämä perinteinen vaateparsi. Kansanpuvut olivat pääasiassa kotitekoisia. Niissä on nähtävissä alueellisia ja paikallisia erityispiirteitä.[1]
Perinteiset kansanpuvut syrjäytyivät vähitellen 1800-luvun lopulla tehdasvalmisteisten kankaiden saatavuuden parantuessa ja hinnan laskiessa. Kansanomainen puku seurasi kansanpukua rahvaan pukeutumisessa. Museoihin kootut kansanpuvut antoivat 1880-luvulla virikkeitä niiden uusintojen eli kansallispukujen valmistamisen alkamiselle.[1]
Kansanpuku erosi selvästi kaupunkien porvariston ja herrasväen vaatetuksesta. Säätyläisten vaatetuksesta kuitenkin omaksuttiin piirteitä myös kansan juhlapukuihin. Hyvin toimeentulevalla maalaisväestöllä oli erikseen kirkko-, pyhä- ja arkivaatteet. Kirkkovaatteilla tarkoitettiin juhlavatteita. Ne olivat arvokkaat ja kulkivat usein perintönä sukupolvelta toiselle. Pyhävaatteita pidettiin pyhäpäivinä kodin piirissä. Nuoriso käytti pyhävaatteita lauantai-iltaisin omissa riennoissaan. Arkivaatteet olivat tyypillisesti koruttomia ja vanhoillisia. Kuluneimpia arkivaatteita käytettiin riihivaatteina eli riihessä työskennellessä.[1]
Nykyajan kansanpuku [muokkaa]
Nykyajan kansanpuku on kansallispuvun rinnalle 1900-luvulla syntynyt asu, joka jäljittelee rahvaan arkipukeutumista 1700-1800-luvuilla. Kansanpuvut tehdään tieten tahtoen arkisen näköisiksi, jotta ne sopivat mm. työnäytöksiin ja esim. näytelmien asuiksi. Kansanpukujen kehittelyssä voi näkyä poliittista vaikutusta elitistisinä pidettyjen Suomen Käsityön Ystävien ja Kansallispukuneuvoston valtaa vastaan. Kansanpuku on myös päällä miellyttävämpi, kevyempi, ja sopii paremmin nykyajan keskuslämmitettyihin tiloihin kuin monikerroksinen kansallispuku.
Kansanpukuja ovat muun muassa karjalaisten feresi ja Pohjanmaalla yleinen körttipuku.
Lähteet [muokkaa]
- Kaukonen, Toini-Inkeri: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12794-9.
