Kallionakkeli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kallionakkeli
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Nakkelit Sittidae
Suku: Nakkelit Sitta
Laji: neumayer
Kaksiosainen nimi

Sitta neumayer
Michahelles, 1830[1]

Katso myös

  Kallionakkeli Wikispeciesissä
  Kallionakkeli Commonsissa

Sitta neumayer syriaca muni

Kallionakkeli (Sitta neumayer) on nakkelien heimoon kuuluva varpuslintu.

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallionakkeli on 14–15,5 senttimetriä pitkä. Se muistuttaa väritykseltään pähkinänakkelia, mutta on selkäpuolelta vaaleamman siniharmaa. Kupeet, vatsa ja alaperä ovat punertavan beigensävyisiä. Rinta on valkoisempi kuin pähkinänakkelilla. Kallionakkelilla on musta silmäjuova, joka itäisillä linnuilla kapenee silmän takana, mutta joka läntisillä yksilöillä on leveämpi.[2]

Kallionakkelin laulu on venytetty sarja kirkkaita vihellyksiä, joiden nopeus ja sointi vaihtelevat. Laulu on äänekästä ja molemmat sukupuolet laulavat.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallionakkeleita pesii Kaakkois-Euroopassa ja Lähi-idässä.[1]

Euroopan kallionakkelikanta on arviolta 6–18,3 miljoonaa yksilöä. Euroopan kanta muodostaa 75–94 prosenttia koko maailman kannasta, joten varovainen arvio koko maailman kannasta on 6,38–24,4 miljoonaa yksilöä.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallionakkeli pesii kallioisilla alueilla, joilla kasvaa harvaa pensaikkoa ja puustoa, 2500 metrin korkeuteen asti.[2]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallionakkeli tekee pesän kallionhalkeamaan ja muuraa pesän suuaukon savella pienemmäksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d BirdLife International: Sitta neumayer IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 29.1.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 350. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.