Kahvikantaatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kahvikantaatti

Kahvikantaatti on kutsumanimi Johann Sebastian Bachin kantaatille BWV 211, "Schweigt stille, plaudert nicht". J. S. Bach kirjoitti kantaatin noin vuonna 1732 vastauksena Leipzigin ja koko Euroopan yli pyyhkäisseelle kahvihysterialle.

Kantaatti on edelleen erittäin suosittu kepeytensä ja hauskuutensa vuoksi - sekä tietysti sen koskiessa kahvia.

Libreton tähän kolmen äänialan ilotteluun on kirjoittanut Christian Friedrich Henrici, alias Picander, jonka käsialaa on myös Matteus-passion käsikirjoitus. Kantaatin juoni etenee seuraavasti: Tottelevainen ja kiltti tytär Lieschen saa maistaakseen kahvia, eikä voi enää millään luopua tämän ihanan virvokkeen maistelusta. Lieschenin isä, Schlendrian, on suutuksissaan ja uhkaa tätä kaikenlaisilla konsteilla - ensin kotiarestilla, sitten jopa puuskahtaa "Wohlan! So musst du dich bequemen, auch niemals einen Mann zu nehmen.". ("Hyvä on, ymmärrä siis että aviomiestä et tule saamaan!") Lieschen, joka on päättäväisesti hyväksynyt kaikki muut rankaisukeinot saadakseen pitää kahviharrastuksensa, kauhistuu ja peruu sanansa.

Schlendian lähtee tyttärensä kehotuksesta etsimään tälle sulhoa, ja kun isä on mennyt, tytär jupisee salassa menevänsä naimisiin vain, jos sulhanen lupaa antaa morsiamensa juoda kahvia.

Kantaatti päättyy kuitenkin kepeästi kun isä, tytär ja kertoja laulavat tarmokkaasti: "Die Katze lässt das Mausen nicht, Die Jungfern bleiben Coffeeschwestern. Die Mutter liebt den Coffeebrauch, Die Großmama trank solchen auch, Wer will nun auf die Töchter lästern!"

(Niin kuin ei kissa voi olla jahtaamatta hiirtä / niin ovat nuoret naiset sisaruksia kahvin merkeissä / Äitikin rakastaa kahvitaukoaan, Isoäiti juo sitä myös / Kuka voisi siis nuhdella tyttäriä?)