Joshua Hill

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Joshua Hill (17731844?) oli yhdysvaltalainen seikkailija. Hän saapui vuonna 1832 Pitcairnin saarille, jonne brittiläisen HMS Bounty-laivan kapinalliset ja heidän tahitilaisten puolisonsa olivat 1790-luvulla asettuneet asumaan. Kapinallisten perilliset olivat muuttaneet Tahitille viimeisen Bounty-laivan kapinallisen, John Adamsin kuoltua, mutta olivat palanneet muutamia viikkoja enne kuin Hill saapui Tahitille. Hill hyötyi saarella vallinneista epävakaista mielialoista, ja hänet nimitti itsensä saaren presidentiksi. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1837 saakka.[1] Hänen hallintonsa perustui tyranniaan, ja hän vangitsi valtakaudellaan useita saaren asukkaita. Hänet erotettiin ja karkotettiin saarelta vuonna 1838, ja sen jälkeen alkuperäisten asukkaiden jälkeläiset ottivat saaren jälleen haltuunsa.

Viimeinen maininta Hillistä on vuodelta 1844, jolloin hän laati valituksen lähetyssaarnaajien toiminnasta Tahitilla, missä hän oli käynyt 12 vuotta aikaisemmin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b HILL, Joshua The dictator of Pitcairn from 1832 to 1837; (Text from Mutiny and Romance in the South Seas: A Companion to the Bounty Adventure by Sven Wahlroos.) Pitcairn encyclopedia. Viitattu 18.3.2018.