Joseph Hubert Hart

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Joseph Hubert Hart (s. 26. syyskuuta 1931) on yhdysvaltalainen katolisen kirkon pappi, joka toimi Cheyennen piispana vuosina 1978–2001.[1]

Hart syntyi Kansas Cityssä, Missourissa. Hänet vihittiin papiksi 1. toukokuuta 1956 ja hän työskenteli eri seurakunnissa Kansas Cityssä, kunnes hänet vihittiin Cheyennen vihkipiispaksi 1. heinäkuuta 1976.[1] Hän toimi hiippakunnan yleisvikaarina ja pastorina Casperissa ennen vihkimistään Cheyennen piispaksi 25. huhtikuuta 1978. Piispana hän oli muun muassa Yhdysvaltain katolisten piispojen konferenssin hallinnon jäsen. Hän jäi eläkkeelle 26. syyskuuta 2001.[2]

Vuonna 2002 Hartia epäiltiin 14-vuotiaan pojan seksuaalisesta ahdistelusta 1970-luvulla, mutta hänet vapautettin myöhemmin epäilyistä. Hart haastettiin vuonna 2004 oikeuteen kolmen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jotka tapahtuivat 1970- ja 1980-luvuilla.[3] Vuonna 2005 viides henkilö syytti häntä hyväksikäytöstä.[4] Vuonna 2008 hiippakunta maksoi Hartin ja muiden pappien uhreille yhteensä 10 miljoonaa dollaria korvauksia.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bishop Joseph Hubert Hart catholic-hierarchy.org. Viitattu 8.8.2010. (englanniksi)
  2. Most Reverend Hubert Joseph Hart Diocese of Cheyenne. Viitattu 8.8.2010. (englanniksi)
  3. Morton, Tom: Former Wyo Bishop Sued for Sex Abuse. Casper Star-Tribune, 24.1.2004. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.8.2010. (englanniksi)
  4. Fifth Man Sues Retired Bishop for Sex Abuse. National Catholic Reporter, 16.9.2005. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.8.2010. (englanniksi)
  5. McCarthy, Bill: Settlement leaves victims of abuse by priests cold Wyoming Tribune Eagle. Viitattu 8.8.2010. (englanniksi)
Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.