Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut 1976

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut 1976
{{{muu nimi}}}
Joukkueet 8 (24 karsijasta)
Isäntämaa Etiopia
Ajankohta 29. helmikuuta14. maaliskuuta
Mitalistit
– Kulta Flag of Morocco.svg Marokko
– Hopea Flag of Guinea.svg Guinea
– Pronssi Flag of Nigeria.svg Nigeria
Ottelut 18
Maalit 54 (keskiarvo 3)
Paras maalintekijä Guinean lippu N'Jo Léa (4 maalia)

Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut 1976 olivat 10. Afrikan-mestaruuskilpailut. Kilpailut järjesti jo kolmannen kerran Etiopia. Kisat erottui edellisistä uuden peli systeemin avulla. Näissä kisoissa kahdeksan joukkue oltiin jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon, joiden kaksi parasta selviytyi finaalilohkoon. Siellä joukkueet kohtasivat muut lohkojoukkueet kerran, ja parhaimman pistesaaliin omaava joukkue kruunattiin vuoden 1976 Afrikan-mestariksi. Joukkueiden pisteet nollattiin ennen finaalia.
Kilpailut voitti Marokko, jolle mestaruus oli historian ensimmäinen. Se oli myös Marokon ensimmäinen mitali. Toiseksi selviytyi Guinea, jolle hopea oli myös historian ensimmäinen mitali. Pronssi saavutti Nigeria. Myös Nigeria saavutti ensimmäisen mitalinsa näistä kisoista.

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of Ethiopia.svg Etiopia (isäntämaa)
Flag of Egypt.svg Egypti
Flag of Guinea.svg Guinea
Flag of Morocco.svg Marokko
Flag of Nigeria.svg Nigeria
Flag of Sudan.svg Sudan
Flag of Uganda.svg Uganda
Flag of Zaire.svg Zaire (hallitseva mestari)

A-Lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Guinea.svg Guinea 3 2 1 0 5 3 2 5
Flag of Egypt.svg Egypti 3 1 2 0 4 3 1 4
Flag of Ethiopia.svg Etiopia 3 1 1 1 4 3 1 3
Flag of Uganda.svg Uganda 3 0 0 3 2 6 -4 0


29.2
Flag of Ethiopia.svg Etiopia 2-0 Flag of Uganda.svg Uganda Addis Abeba
Sheferaw Maali 2'
A.Khalil Maali 83'


29.2
Flag of Egypt.svg Egypti 1-1 Flag of Guinea.svg Guinea Addis Abeba
Taha Basri Maali 43' Sylla Maali 44' (rp.)


3.3
Flag of Egypt.svg Egypti 2-1 Flag of Uganda.svg Uganda Addis Abeba
Abdou Maali 26'
Taha Basri Maali 32'
Denis Obua Maali 21'


3.3
Flag of Guinea.svg Guinea 2-1 Flag of Ethiopia.svg Etiopia Addis Abeba
N'Jo Léa Maali 15'
Petit Sory Maali 85'
Sheferaw Maali 40'


5.3
Flag of Guinea.svg Guinea 2-1 Flag of Uganda.svg Uganda Addis Abeba
N'Jo Léa Maali 2'
Bangaly Maali 20'
Muguwa Maali 85'


5.3
Flag of Ethiopia.svg Etiopia 1-1 Flag of Egypt.svg Egypti Addis Abeba
Mohamed Ali Maali 46' Chehata Maali 26'

B-Lohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Morocco.svg Marokko 3 2 1 0 6 3 3 5
Flag of Nigeria.svg Nigeria 3 2 0 1 6 5 1 4
Flag of Sudan.svg Sudan 3 0 2 1 3 4 -1 2
Flag of Zaire.svg Zaire 3 0 1 2 3 6 -3 1


1.3
Flag of Nigeria.svg Nigeria 4-2 Flag of Zaire.svg Zaire Dire Dawa
Baba Otu Maali 28' Maali 44'
Ojebodu Maali 37' (rp.)
Usiyan Maali 90'
Kabasu Maali 51'
Mbungu Maali 58'


1.3
Flag of Morocco.svg Marokko 2-2 Flag of Sudan.svg Sudan Dire Dawa
Chérif Maali 1'
Abouali Maali 58'
Gagarine Maali 9' Maali 79' (rp.)


4.3
Flag of Nigeria.svg Nigeria 1-0 Flag of Sudan.svg Sudan Dire Dawa
Usiyen Maali 8'


4.3
Flag of Morocco.svg Marokko 1-0 Flag of Zaire.svg Zaire Dire Dawa
Zahraoui Maali 80'


6.3
Flag of Morocco.svg Marokko 3-1 Flag of Nigeria.svg Nigeria Dire Dawa
Faras Maali 8'
Tazi Maali 19'
Larbi Maali 81'
Ojebodu Maali 5' (rp.)


6.3
Flag of Zaire.svg Zaire 1-1 Flag of Sudan.svg Sudan Dire Dawa
Mulamba N'Daye Maali 41' Gagarine Maali 14'

Finaalilohko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Morocco.svg Marokko 3 2 1 0 5 3 2 5
Flag of Guinea.svg Guinea 3 1 2 0 6 4 2 4
Flag of Nigeria.svg Nigeria 3 1 1 1 5 5 0 3
Flag of Egypt.svg Egypti 3 0 0 3 2 6 -4 0


9.3
Flag of Guinea.svg Guinea 1-1 Flag of Nigeria.svg Nigeria Addis Abeba
Papa Camara Maali 88' Lawal Maali 55'


9.3
Flag of Morocco.svg Marokko 2-1 Flag of Egypt.svg Egypti Addis Abeba
Faras Maali 23'
Zahraoui Maali 88'
Abu Rehab Maali 34'


11.3
Flag of Morocco.svg Marokko 2-1 Flag of Nigeria.svg Nigeria Addis Abeba
Faras Maali 82'
Guezzar Maali 87'
Baba Otu Maali 57'


11.3
Flag of Guinea.svg Guinea 4-2 Flag of Egypt.svg Egypti Addis Abeba
N'Jo Léa Maali 24' Maali 65'
Ghanem Maali 53'
Morciré Maali 62'
Abdou Maali 33'
Siaguy Maali 86'


14.3
Flag of Nigeria.svg Nigeria 3-2 Flag of Egypt.svg Egypti Addis Abeba
Ilerika Maali 35' Maali 62'
Lawal Maali 82'
Al-Khatib Maali 7'
Ussama Maali 41'


14.3
Flag of Morocco.svg Marokko 1-1 Flag of Guinea.svg Guinea Addis Abeba
Baba Maali 86' Chérif Maali 33'

Paras maalintekijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4 maalia

  • Guinean lippu N'Jo Léa

3 maalia

2 maalia

Kunniataulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitalit
× Joukkue
Kulta 1 Flag of Morocco.svg Marokko
(1. mestaruus)
Hopea 2 Flag of Guinea.svg Guinea
Pronssi 3 Flag of Nigeria.svg Nigeria
4 Flag of Ethiopia.svg Etiopia
5 Flag of Sudan.svg Sudan
6 Flag of Zaire.svg Zaire
7 Flag of Uganda.svg Uganda
Vuoden 1976 Afrikan-mestaruuskilpailuiden voittaja:
Marokko
MAROKKO
Ensimmäinen mestaruus
Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut
Sudan 1957 | Egypti 1959 | Etiopia 1962 | Ghana 1963 | Tunisia 1965 | Etiopia 1968 | Sudan 1970 | Kamerun 1972 | Egypti 1974 | Etiopia 1976 | Ghana 1978 | Nigeria 1980 | Libya 1982 | Norsunluurannikko 1984 | Egypti 1986 | Marokko 1988 | Algeria 1990 | Senegal 1992 | Tunisia 1994 | Etelä-Afrikka 1996 | Burkina Faso 1998| Ghana ja Nigeria 2000 | Mali 2002 | Tunisia 2004 | Egypti 2006 | Ghana 2008 | Angola 2010 | Gabon ja Päiväntasaajan Guinea 2012 | Etelä-Afrikka 2013 | Marokko 2015 | Libya 2017