Jakoaika

Jakoaika on vanhaan suomalaiseen ajanlaskuun liittyvä käsite. Loka-marraskuun vaiheille sijoittuva jakoaika oli noin 12 vuorokauden mittainen ajanjakso, jolla tasattiin aurinkovuosi ja kuuvuosi. Aurinkovuosi, eli maapallon kiertoaika auringon ympäri, kesti 365 vuorokautta. Kuuvuosi, eli kuun 12 kiertoa maapallon ympäri, ei kuitenkaan ollut yhtä pitkä kuin aurinkovuosi, vaan jäljelle jäi 11 vuorokautta 6 tuntia kestänyt aukko. Jotta aurinkovuosi ja kuuvuosi saatiin tasoihin, oli vietettävä jakoaika, jota Suomessa vietettiin sadonkorjuun jälkeen Mikkelinpäivän ja vuoden alkajaisten välisenä aikana. Vuoden alkajaisia taas on yleisesti vietetty pyhäinmiestenpäivän lähellä tarkan ajankohdan riippuessa tavasta, mikä kussakin talossa on otettu käyttöön. Jakoajan sijoittuminen vanhaan kalenteriin on ollut horjuva ja käytetystä lähteestä riippuvainen, minkä vuoksi sitä on voitu viettää myös esimerkiksi Simosta (28.10.) Marttiin (10.11.).

Jakoaikaan on liitetty erilaisia uskomuksia, jotka ovat liittyneet tulevan vuoden säiden ja tapahtumien ennustamiseen. Jakoaikana maailman on uskottu olevan nurin päin. Jakoaika on myös ollut juhla-aikaa, jolloin monet perinteiset työt ovat olleet kiellettyjä ja jolloin maatyöntekijät ovat lomailleet. Myös muilla kansoilla tiedetään olleen vastaavia tasoitus- tai väliaikoja. Suomessa kalenterivuoden loppuminen ja uuden vuoden alkaminen on sijoittunut luontevasti syksyyn satovuoden mukaan. Jakoaikaa on vanhojen talteen saatujen kalenterisauvojen perusteella vietetty Suomessa vielä 1600-luvulla.

Lähteet

• Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. s. 290-294. Otava, 1983. ISBN 951-1-01041-7.