Jääkiekkomaila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kenttäpelaajan ja maalivahdin mailojen mitat

Jääkiekkomaila on jääkiekossa kumisen pelivälineen, kiekon, liikuttamiseen käytettävä väline.

Pelaajan maila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maila valmistetaan määrämittaisena, yleensä suurimman sallitun pituuden mittaisena. Pelaaja lyhentää mailan vartta määrämitasta, oman mieltymyksensä mukaisesti. Varren enimmäispituus on 163 cm varren päästä lappeen ja varren kulmaan. Varren on oltava suora, leveys ei saa ylittää 3 cm eikä paksuus saa olla enempää kuin 2,5 cm. Mailassa ei saa olla minkäänlaisia ulokkeita ja kaikkien kulmien on oltava viistettyjä. Mailan lavalla liikutellaan kiekkoa ja yritetään laukaista kiekko maaliin. Pelaajan mailan sopivana pituutena pidetään yleisesti pituutta, jossa maila yltää maasta pelaajan leuan kohdalle, kun pelaaja seisoo luistimet jalassa. Käytännössä ei ole olemassa mitään kaiken kattavaa yleissääntöä ohjaamaan mailan valintaa, vaan usein kyse on henkilökohtaisista mieltymyksistä. Mailaa valittaessa tulee ottaa huomioon pituuden lisäksi myös pelaajan paino, pelaajan suosima pelityyli sekä hänen pelipaikkansa [1].

Lavan enimmäispituus on 32 cm varren kulmasta lappeen kärkeen. Suurin leveys on 7,5 cm ja pienin 5 cm. Lainaus IIHF:n sääntökirjasta[2] koskien lavan käyrää: "Kenttäpelaajan mailan lapa saa olla kaareva, ja lappeen kaarevuutta rajoitetaan siten, ettei kärjen minkä tahansa pisteen ja lappeen alakulman yhdistävästä suorasta kohtisuoraan lappeeseen mitattu etäisyys ylitä 1,5 cm. " Jos maila rikkoo näitä sääntöjä, pelaaja IIHF:n sääntöjen mukaan tullaan poistamaan ottelusta sekä erotuomari varoittaa pelaajan joukkuetta.

Jos jääkiekkomaila hajoaa jäällä kesken ottelun, se tulee pudottaa jäähän, eikä rikkoutuneella mailalla saa jatkaa peliä. Erotuomari korjaa rikkoutuneen mailan pois jäältä seuraavalla katkolla. Pelaaja saa ottaa osaa peliin ilman mailaa.

Maalivahdin maila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalivahdin maila eroaa huomattavasti kenttäpelaajan mailasta. Toisin kuin pelaajan mailassa, maalivahdin mailan varsi levenee selvästi noin puolivälissä vartta. Varren leveä osa saa enimmillään olla 9 cm leveä ja 71 cm pitkä, lavan kulmasta mitattuna. Leveä osa parantaa maalivahdin mahdollisuuksia estää kiekkoa menemästä maaliin. Lavan leveys saa olla 9 cm, pituus 39 cm varren kulmasta lappeen kärkeen ja enimmäisleveys kulman alaosasta kulman yläosaan 11,5 cm. Muuten sitä koskevat samat säännöt kuin kenttäpelaajan mailaa.

Mailateippi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat käyttävät jääkiekkomailoissaan lähes aina jääkiekkomailoihin erikseen suunniteltua, mailateippiä. Yleisimmät mailateipin värit ovat valkoinen ja musta. Mailateipistä tehdään tuppi mailan varren toiseen päähän. Tupen tarkoitus on estää mailaa irtoamasta kädestä esimerkiksi laukaisutilanteessa sekä parantaa otetta mailasta. Mailateippiä käytetään myös mailan lavassa. Mailateippi lisää pitoa mailan lavan ja kiekon välillä.

Osa pelaajista käyttää teippiä myös mailan varressa, parantamaan otetta mailasta. Varren liukkautta voidaan vähentää esimerkiksi hieromalla varteen teippiliimaa mailateipistä.

Mailoissa saa käyttää kaikkia värejä, mutta valkoinen ja musta ovat suosituimpia.

Kun käytät mustaa teippiä, teipin pitäisi piilottaa kiekko.

Kun taas käytät valkoista, mailan lavan pitäisi kadota jäähän.

Materiaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkiekkomailat ovat perinteisesti olleet puisia. Nykyisin jääkiekkomailoja valmistetaan myös erilaisista keino- ja yhdistelmämateriaaleista kuten hiili- ja lasikuidusta sekä muista komposiittimateriaaleista. Maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa NHL:ssä eikä muissa kovissa sarjoissa, kukaan ei enää käytä puumailaa vaan komposiittimailaa.

Keino- ja yhdistelmämateriaaleista valmistetut mailat ovat usein kalliimpia kuin puumailat. Ammattitason yhdistelmämateriaalista valmistettu jääkiekkomaila voi maksaa jopa yli 300 euroa.

Keino- ja yhdistelmämateriaaleista valmistetut mailat lisäävät laukaisutehoa ja -tarkkuutta. Luonnonmateriaalien heikkoutena jääkiekkomailoissa pidetään sitä, että jokainen saman valmistajan saman merkkinen maila ei välttämättä ole homogeeninen, vaan mailoissa on eroja. Keino- ja yhdistelmämateriaaleista valmistetut mailat ovat todennäköisemmin homogeenisiä.

Keino- ja yhdistelmämateriaaleista valmistettujen mailojen tullessa markkinoille osa valmistajista markkinoi mailoja periaatteessa rikkoontumattomina. Kokemus on osoittanut väitteen vääräksi.

Jääkiekkomailan varsi ja lapa voidaan valmistaa myös erillisinä osina. Ilman vartta valmistetusta lavasta käytetään nimeä irtolapa ja ilman lapaa valmistetusta varresta sanaa irtovarsi. Irtolapoja valmistetaan puusta ja erilaisista keino- ja yhdistelmämateriaaleista. Irtovarret ovat poikkeuksetta keino- ja yhdistelmämateriaaleista tai alumiinista valmistettuja. Irtolapa ja varsi liitetään toisiinsa lämmitettävällä kuumaliimalla. Lavassa olevaa liimaa lämmitetään kuumailmapuhaltimella jonka jälkeen lapa työnnetään onttoon varteen. Keino- ja yhdistelmämateriaaleista valmistettuja varsia ei suositella lämmitettävän lainkaan. Ainoastaan alumiinista valmistettuja varsia voi lämmittää.

Nanomaila on urheiluvälineyritys Montrealin lanseeraama jääkiekkomaila, jossa käytetään nanoteknologiaa.[3]

Mailanjäykkyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mailanjäykkyys on yleensä merkitty mailan varren yläosaan. Jäykkyydet ovat järjestyksessä

  • yit flex
  • junior flex
  • int flex
  • light flex
  • mid flex
  • regular flex
  • stiff
  • x-stiff
  • xx-stiff
  • xxx-stiff
  • xxxx-stiff

Toinen tapa merkitä jäykkyyttä on flex + numero -merkintä, esim. flex 85 tai flex 110. Tämä tapa on yleinen komposiittimateriaaleista valmistetuissa mailoissa.

Mailojen valmistus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimii kolme merkittävää mailatehdasta: Tac-Stick Oy Lievestuoreella, ja KHF Finland Oy sekä Bauer Nike Finland Oy Tammelassa. Kotimaisille joukkueille ja harrastajille toimitettiin arviolta 310  000–320  000 mailaa, joten vientiin meni yli miljoona mailaa vuodessa. Suomen lisäksi puuvalmisteisia mailoja valmistetaan enää vain Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Ukrainassa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.hockeytiger.fi/page/17/perusohjeita-oikean-mailan-valitsemiseksi
  2. IIHF:n sääntökirja s.24
  3. Nanotekniikka tulee jääkiekkomailoihin 2006. Montreal. Viitattu 24.1.2008.
  4. Pervilä, Markku: Mailatehtaat varautuvat pudotuspeleihin 11.9.2003. Tekniikka&Talous. Viitattu 24.1.2008.