Isomyrskyliitäjä
| Isomyrskyliitäjä | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Ulappalinnut Procellariiformes |
| Heimo: | Ulappaliitäjät Procellariidae |
| Suku: | Isomyrskyliitäjät Macronectes |
| Laji: | giganteus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Macronectes giganteus |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Isomyrskyliitäjä (Macronectes giganteus) on Antarktiksen ja eteläisten merialueiden raskastekoinen ulappaliitäjälaji.[2]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lintu on maksimissaan 95 cm pitkä ja 4,5 kg painava, albatrossien kokoluokkaa oleva lintu. Sukupuolet ovat samannäköiset. Nuoret linnut ovat kauttaaltaan mustanpuhuvia, vanhemmiten ne muuttuvat rusehtavan ”epäsiisteiksi” väritykseltään. Linnusta esiintyy myös valkea värimuoto.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Isomyrskyliitäjä on eteläisten ja Antarktisten merialueiden lintu.[2]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ulappalintuna lintu voi ruokailla merellä, mutta se pesii saarilla tai rannikon läheisyydessä.[2]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesä rakentuu pikkukivistä ja kasvinosista, muodostaen matalan keon maahan. Lintu muodostaa pesimäyhdyskuntia. Emot ja poikaset voivat pesällä häirittynä puolustautua sylkemällä pahantuoksuista öljyä.[2] Pesässä on tyypillisesti yksi muna, jota haudotaan 60 päivää. Poikasta ruokitaan kolme viikkoa. Poikanen lähtee lentoon neljän kuukauden iässä, mutta saavuttaa sukukypsyyden vasta 6–7 vuoden ikäisenä.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lintu syö merellä kalaa, krilliä ja muuta meren pieneläimistöä. Maalla se syö hylkeiden ja pingviinien haaskoja ja voi tappaa myös muita itseään pienempiä merilintuja ravinnokseen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Macronectes giganteus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.11.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Colin Harrison ja Alan Greensmith: Koko maailman linnut. Helsinki: Helsinki Media, 1995. ISBN 951-875-637-6.