Invalidiraha
Invalidiraha oli vuosina 1948–1988 käytössä ollut raha-avustus, joka hakemuksesta voitiin myöntää vaikeavammaiselle Suomessa asuvalle Suomen kansalaiselle. Avustus voitiin myöntää 16 vuotta täyttäneelle henkilölle, joka elätti itsensä tekemällä ansiotyötä. Vuonna 1948 invalidirahan suuruus oli enintään 7 200 markkaa vuodessa ja se maksettiin yhtenä eränä kerran vuodessa. Vaikeavammaisella tarkoitettiin henkilöä, jonka työ- ja toimintakyky hänen raajoissaan, tukielimissään tai silmissään olevan toimintavajavuuden vuoksi oli pysyvästi alentunut vähintään kahdella kolmasosalla. Invalidirahaa ei kuitenkaan myönnetty, jos henkilö jo sai sokeanavustusta.[1]
Vuoden 1949 alusta alkaen invalidirahaa sai, jos työ- ja toimintakyky oli alentunut vähintään 50 prosenttia.[2] Työksi ei katsottu vuodesta 1952 eteenpäin invalidin kunnalliskotiin, rangaistus-, kasvatus- tai työlaitokseen, sairaalaan tai muuhun senkaltaiseen laitokseen tekemää työtä. Tällaisella työllä ei katsottu olevan ilmeistä merkitystä toimeentulon kannalta.[3] Vuodesta 1983 lähtien invalidiraha maksettiin kuukausittain.[4]
Invalidiraha siirtyi historiaan, kun vammaistukilaki astui voimaan vuoden 1989 alussa. Invalidirahan saajille alettiin maksaa vammaistukea.[5]