Indeksitili

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Indeksitili eli indeksitalletus oli Suomessa 1955–1969 käytetty pankkitili, jolle maksettiin inflaatiokorjaus. Tilien reaalikorko oli alhainen. Suuri osa nimelliskorosta muodostui inflaation vuoksi tehdystä indeksikorjauksesta.[1] Indeksitili soveltui hyvin sijoittajille, koska se tarjosi hyvän suojan inflaatiota vastaan.[2]

Indeksitilit olivat pitkäaikaisia sidottuja talletuksia. Tallettajan kannalta indeksitili oli edullinen pahimpien inflaatiovuosien aikana. Asiakkaat pitivät indeksitalletuksia hyvänä sijoituksena.[1]

Indeksitalletukset otettiin käyttöön vuonna 1955. Tilejä oli kahdenlaisia. A-indeksitilillä oli 100 %:n, B-indeksitilillä 50 %:n indeksiehto. A-indeksitilin korko oli verollinen vuodesta 1958 alkaen, kun taas B-tilin korko oli veroton. Veron johdosta A-tilin suosio laski ja B-tilin suosio nousi. Indeksitilien korko oli prosenttiyksikön alempi kuin 6 kk määräaikaistalletuksen korko. Korkean inflaation oloissa indeksisuoja kompensoi alemman nimelliskoron vaikutuksen.[1]

Indeksitilit olivat suosittuja varsinkin 1957–1958 ja 1964–1967. Korkeimmillaan esimerkiksi Suomen Yhdyspankissa oli peräti 41 % talletuksista indeksitileillä.[1]

Uusien B-indeksitilien avaaminen lopetettiin 1966 ja A-indeksitilien 1968. Viimeiset indeksitaletukset erääntyivät vuoden kuluttua niiden avaamisesta 1.2.1969.[1]

Indeksitilit vaikuttivat asiakkaisiin siten, että asiakkaat oppivat vaatimaan pankeilta korkeakorkoisia pitkäaikaisia talletusmahdollisuuksia.[1] Tuottoisien indeksitilien ja indeksiin sidottujen valtion obligaatioiden on nähty vaikuttaneen 1960-luvulla myös niin, ettei pörssisijoittaminen ollut kiinnostavaa ja pörssikurssit pysyivät alhaisina.[3]

Indeksiehtoa sovellettiin tilikorkojen lisäksi myös lainakorkoihin, valtionlainoihin, hintoihin, palkkoihin ja maataloustuloon. Indeksiehdon käyttö vaikutti osaltaan markan devalvaatioon vuonna 1967. Devalvaation jälkeen solmittiin Liinamaa I -nimellä tunnettu tulopoliittinen kokonaissopimus, jonka keskeinen osa oli indeksiehdon poistaminen käytöstä.[1] Talletusten indeksiehdot kiellettiin lailla vuonna 1968. Määräaikaista indeksikieltolakia jatkettiin useaan otteeseen vuoteen 2012 saakka.[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Vihola, Teppo: Rahan ohjaaja, s. 56–58. Merita Pankki Oyj, 2000. ISBN 951-889-103-6.
  2. Riihimäki, Antti: Piensijoittajan niksikirja. Helsinki: WSOY, 1970.
  3. Lindström, Kim — Lindström, Tom: ”Indeksitalletukset jylläsivät vuoteen 1968”, Onnistu osakemarkkinoilla, s. 22. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 978-952-14-1721-4.
  4. Tilastokoulu: 4.10 Indeksiehtosopimukset Tilastokeskus. Viitattu 7.12.2017.
  5. Indeksiehdon käytön rajoittamista ei jatketa 25.9.2012. Valtiovarainministeriö. Viitattu 7.12.2017.