Liinamaa I

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulopolitiikka
Tulopoliittinen kokonaisratkaisu Vuosi
Liinamaa I 1969
Liinamaa II 1970
UKK-sopimus 1970
HL-sopimus 1972
Lindblom-sopimus 1974
Miettusen välitys 1976
Liinamaan suositus I ja II 1977 ja 1978
Somerto–Oivio-sopimus 1979
Pekkas-sopimus 1980 ja 1981
Pekkas-sopimus 1984 ja 1985
Toimihenkilö-tupo ja VHS-sopimus 1986 ja 1987
Talous- ja tulopoliittinen yhdistelmäratkaisu 1989
Kallio-sopimus I ja II 1990 ja 1991
Ihalainen–Kahri sopimus 1992
Talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittinen sopimus 1996 ja 1997
Tupo-sopimus 1998 ja 1999

Liinamaa I on Suomessa 27. maaliskuuta 1968 solmittu ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Se nimettiin tuolloin valtakunnansovittelijana ja neuvotteluiden vetäjänä toimineen Keijo Liinamaan mukaan. Pääneuvottelijoina olivat työnantajien STK:n toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki ja työntekijäiden SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen.

Sopimuksen osapuolina olivat kaikki keskeiset työmarkkinajärjestöt SAJ:ä lukuun ottamatta ja valtio. Siinä sovittiin työehtosopimusten puitteista ja niihin liittyvistä laajemmista kokonaisuuksista. Vakauttamissopimuksena se oli käänteentekevä ja merkitsi työmarkkinajärjestöjen, etenkin SAK:n ja STK:n, roolin korostumista. Presidentti Kekkonen piti sopimusta poikkeuksellisen merkittävänä.[1]

Sopimuksen erityisiä uudistuksia olivat:

Sopimus oli yksivuotinen ja sitä seurasi seuraavana vuonna Liinamaa II -sopimus. Tulopoliittista sopimusta vastaan osoitettiin myös kritiikkiä: mm. SKP katsoi, että se rajoittaa poliittisen toiminnan mahdollisuuksia voimassaolonsa aikana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomi, Juhani: Taistelu puolueettomuudesta. Urho Kekkonen 1968-1972, s. 19. Otava, 1996. ISBN 951-1-13548-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.