Identiteetti (psykologia)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Identiteetti (latinan sanasta idem ’sama’) tarkoittaa psykologiassa ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Identiteetin perustana ovat ihmisten omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa.[1]

Minäkuvan kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Identiteetin kehittyminen edellyttää, että ihminen pääsee kokeilemaan erilaisia asioita, näkemään mahdollisuuksia, pohtimaan monenlaisia ajatusmaailmoja ja valitsemaan niiden väliltä. Vanhempien rooli kehityksen alkuvaiheessa on tärkeä. Nuoret tarvitsevat tukea siinä vaiheessa, kun he murrosiässä alkavat verrata perheen arvoja muun maailman tarjontaan. Vanhempien tulisi tällöin ymmärtää ja sietää se, että nuoret voivat kyseenalaistaa vanhempiensa arvot ja tehdä toisenlaisia valintoja kuin nämä.[1]

Oma identiteetti vai omaksuttu identiteetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhemmat saattavat avata tai sulkea nuoren mahdollisuuksia maailmankuvan rakentamisessa uskonnollisen, ideologisen tai ammatillisen taustansa vuoksi. Tämä voi johtaa siihen, ettei identiteetti välttämättä olekaan oma vaan omaksuttu niin että ihmisen elämästä tulee muiden asettamien odotusten suorittamista. Omaksuttu identiteetti on tällöin ihmiselle taakka. Omaksutun identiteetin varassa elävät ovat hyvin auktoriteettiuskoisia eli tekevät kyseenalaistamatta, mitä käsketään.[2]

Identiteetti on vahva ja kypsä silloin, kun ihminen tuntee pystyvänsä toteuttamaan itseään ja elää sopusoinnussa itsensä, valintojensa ja arvojensa kanssa kaikilla elämän alueilla. Jos identiteetti on kunnossa, ihminen kestää luhistumatta kriisejä, kuten avioeroa ja työttömyyttä. Vahva identiteetti kasvattaa myös joustavuutta, muutosten sietoa ja menestystä työelämässä. [2]

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihmiset työskentelevät mieluiten sellaisten ihmisten kanssa, joilla on kypsä identiteetti. Heitä pidetään muita älykkäämpinä, ymmärtäväisempinä ja työyhteisöön parhaiten sopeutuneina, koska he ovat itse punninneet vaihtoehtonsa ja perustellusti päätyneet valintoihinsa ja voivat siksi puolustaa omia ajatuksiaan ja ymmärtävät myös toisten mielipiteitä.[2]

Identiteetin kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen identiteetin kehitys jatkuu koko elämän ajan. Erik H. Eriksonin psykodynamiikan pariin kuuluva tutkimus on käsitellyt tätä. Psykososiaalisen kehitysteorian mukaan nuoruuden kehitystehtävänä on ehyen identiteetin muodostaminen. Identiteetti kehittyy koko elämän ajan yksilön kokemien haasteiden pohjalta. Etsintään kuluu tavallisesti vuosia. Nuorten itsearviointitaito kehittyy ja hänen on luovuttava lapsuuden minäkäsityksestä, joka perustuu samastumiseen ja normeihin. Identiteetin kehitys ei etene järjestelmällisesti. Erikson jakaa identiteetin egon identiteettiin (tietoisuuteen itsen erillisyydestä), persoonalliseen identiteettiin (persoonallisuuteen) ja sosiaaliseen identiteettiin (sosiaalisiin rooleihin).

Minuuteen sisältyvän jatkuvuuden tunteen edellytyksenä Erikson pitää kolmea asiaa: eheytymistä kokonaisuudeksi (nuori tuntee olevansa sama ihminen muuttuvissa tilanteissa), jäsentymistä sekä aikaan (nuori kokee menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkuvaksi kokonaisuudeksi) että ympäristöön (jäsentymistä auttavat tärkeät ihmissuhteet, historia jne.). Jäsentymisen tuloksena syntyvä identiteetti tuottaa tasapainon ja hyvinvoinnin kokemuksen. Kehitysvaiheen vaarana on identiteetin epäselvyys. Nuori etsii identiteettiään kokeilemalla erilaisia rooleja ja toimintatapoja. Kokeilemisen, hylkäämisen ja hyväksymisen prosessit lujittavat identiteettiä. Identiteetin muotoutuminen johtaa oman yksilöllisyyden löytämiseen.

Identiteetti muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa (edellyttää muilta saatavaa palautetta ja tulkintaa). Muiden ihmisten näkemykset itsestä joko hyväksytään tai hylätään. Negatiivisella palautteella on myös keskeinen rooli. Niiden hylkääminen on mahdollista vain, jos yksilön identiteetti on kehittynyt vahvaksi. Kaveripiirin arviot vaikuttavat nuoren tunne-elämään ja itsearvostukseen sekä käsitykseen siitä, millainen asema hänellä on sosiaalisissa suhteissa. Nuori rakentaa kuvaa itsestään paljolti muiden suhtautumisen perusteella. Ryhmiin identifioituminen kasvattaa itsetuntoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lopulta nuori itsenäistyy ja samankaltaisuuden tarve muuttuu pyrkimykseksi yksilöllisyyteen. Nuori uskaltaa puolustaa omia mielipiteitään ja elää niiden mukaisesti.

Marcian identiteetin kehitystasot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Marcia on kehittänyt edelleen Eriksonin teoriaa. Identiteetin muodostumista voidaan kuvata kaksivaiheisena prosessina. Ensimmäisessä nuori kokeilee erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Toisessa vaiheessa hän tekee päätöksiä näillä elämänalueilla ja sitoutuu joihinkin vaihtoehtoihin. Marcian mukaan identiteetin kehityksessä on neljä tasoa.

  1. Epäselvän identiteetin vaihe (nuori ei ole käynyt läpi etsintävaihetta eikä sitoutunut mihinkään)
  2. Identiteetin etsintävaihe (nuori kokeilee vaihtoehtoja ja etsii identiteettiä, mutta ei ole sitoutunut valintoihin)
  3. Identiteetin lainanneet (nuori ei ole käynyt läpi etsintävaihetta, vaan on sitoutunut johonkin vaihtoehtoon, esimerkiksi vanhempien roolimallin mukaisesti, kokeilematta muita)
  4. Identiteetin saavuttaneet (etsintävaihe käyty läpi ja nuori on sitoutunut valintoihinsa)

Negatiivinen identiteetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Negatiivinen identiteetti tarkoittaa uhmakasta pyrkimystä olla juuri ympäristön toiveiden vastainen. Nuori suojaa näin itseään ympäristön paineelta. Negatiivinen identiteetti perustuu siihen, mistä lasta on moitittu tai minkä hän on kokenut häpeälliseksi.

Vahva egon identiteetti ja kulttuuriset juuret auttavat koko identiteetin kehittymistä. Puutteet identiteetin osa-alueilla voivat johtaa identiteettikriisiin.

Kognitiivisessa psykologiassa identiteetti tarkoittaa kykyä itsetarkasteluun ja tietoisuutta omasta itsestä, eli periaatteessa samaa kuin Eriksonin egon identiteetti. Identiteetti liittyy läheisesti minäkuvaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Forssell, Jarno: Rakenna identiteettisi itse. Tiede, 2008, nro 5, s. 16. Sanoma. suomi
  2. a b c Forssell, Jarno: Rakenna identiteettisi itse. Tiede, 2008, nro 5, s. 17. Sanoma. suomi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]