Hypergrafia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hypergrafia tarkoittaa vastustamatonta halua kirjoittaa ja dokumentoida omaa elämäänsä ja ajatuksiaan. Sitä ei pidetä virallisesti häiriötilana, mutta esimerkiksi neurologi Alice Weaver Flaherty käyttää sitä kirjassaan The Midnight Disease: The Drive to Write, Writer's Block, and the Creative Brain. Ei ole myöskään tiedossa, onko sillä yhteyksiä hyperleksiaan.

Monia päiväkirjan ja blogin kirjoittajia on arveltu hypergrafisiksi. On myös spekuloitu, että muun muassa kirjailija Philip K. Dickillä olisi ollut epilepsia ja hypergrafia.

Fiktion puolella hypergrafiaa on nähty esimerkiksi elokuvassa Seitsemän, jossa murhaajan asunnosta löydetään valtava määrä pienellä käsialalla kirjoitettuja satunnaisia ajatuksia sisältäviä vihkoja.

Tunnettuja hypergrafiasta kärsineitä henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jim D: Murhaaja Charles Whitman