Hufeisensiedlung

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hufeisensiedlungin keskellä sijaitseva ”Hevosenkenkätalo”, jonka mukaan koko alue sai nimensä.

Hufeisensiedlung (”Hevosenkenkälähiö”) on Berliinin Britzin kaupunginosassa sijaitseva asuinalue, jota pidetään nykyaikaisen kaupunki- ja asuntosuunnittelun merkkipaaluna.

Hufeisensiedlung oli Berliinin ensimmäinen sosiaalisen asuntotuotannon hanke ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja se oli tarkoitettu vastavedoksi keisariajalla rakennetuille vuokrakasarmeille. Tavoitteena oli saada vähävaraisille tarkoitettuihin vuokra-asuntoihin mahdollisimman paljon ”valoa, ilmaa ja aurinkoa”. Hufeisensiedlungin suunnittelivat arkkitehdit Bruno Taut ja Martin Wagner. Alue rakennettiin vuosina 1925–1933. Hufeisensiedlung on saanut nimensä lammen ympärille rakennetusta hevosenkengänmuotoisesta keskuskorttelista. Muut talorivit lähtevät siitä säteittäisesti ulospäin. Alueella on runsaasti vehreitä piha-alueita. Rakentamiskustannusten minimoiseksi alueen talojen rakentamisessa käytettiin standardimalleja ja niiden mahdollistamaa sarjatuotantoa.[1] Pitkät kerrostalot ovat kolmikerroksisia, ja niiden ympärille on sijoitettu kaksikerroksisia omakotitaloja.[2] Alueen pinta-ala on 37,1 hehtaaria ja siellä on 1963 asuntoa, joista 472 on omakotitaloja. Hufeisensiedlung suunniteltiin alkujaan 5 000 asukkaalle, mutta nykyisin asukkaita on noin 3 000.[3]

Hufeisensiedlung julistettiin 7. heinäkuuta 2008 yhdessä eräiden muiden Suur-Berliinin asuinalueiden kanssa UNESCOn maailmanperintökohteeksi.[1] Ne muodostavat kohteen nimeltä Berliinin modernistiset asuinalueet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Edelgard Abenstein & Jeannine Fiedler: Taide & Arkkitehtuuri: Berliini (suom. Pirkko Roinila), s. 356–357. Tandem Verlag (h. f. ullmann) 2009. Alkuteos Kunst & Architektur Berlin.
  2. Large Housing estate Britz – Hufeisensiedlung (englanniksi) UNESCOn maailmanperintökohteet Berliinissä, Deutsche Wohnen. Viitattu 6.8.2014.
  3. Großsiedlung Britz - Hufeisensiedlung - (Arkistoitu – Internet Archive) (saksaksi) Denkmale in Berlin. Viitattu 5.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]